Saksan valmentaja innoissaan Toni Kroosin paluusta
Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmann on todella mielissään siitä, että Real Madridin keskikenttäpelaaja Toni Kroos on päättänyt palata A-maajoukkueeseen.
Kroos, 34, lopetti maajoukkueuransa vuonna 2021, mutta tällä viikolla hän kertoi, että on ensi kuusta lähtien jälleen käytettävissä. Tilanteeseen vaikutti se, että Saksa isännöi tulevana kesänä miesten EM-kisoja.
Ensimmäisen lopettamisensa jälkeen Kroos perusteli päätöstään perhesyillä ja sillä, että haluaa pidentää uraansa Real Madridissa.
Saksalaistähti on jatkanut Los Blancosissa isossa roolissa, eikä hänen ikänsä ole näkynyt otteissa käytännössä mitenkään. Nagelsmann onkin innoissaan, että hän saa käyttöönsä maailmanluokan pelaajan, joka on vain entistä kokeneempi.
– Kävimme intensiivisiä keskusteluja viime viikkoina. Tonilla on selkeä visio joukkueemme tilanteesta, sanoi Nagelsmann Mundo Deportivon mukaan.
– Jokaisessa keskustelussa tunsin, että hän oli yhä innokkaampi osallistumaan EM-kisoihin Saksassa, vaikka hän oli aiemmin vetäytynyt maajoukkueesta.
– Me tulemme hyötymään hänen kokemuksestaan. Hänellä on erityinen rooli Real Madridissa. Hän ohjaa nuoria pelaajia ja näyttää heille, miten toimia osana joukkuetta.
– Hän pystyy pysyttelemään rauhallisena tiukassa EM-kisapelissä ja syöttämään aina pallon paineen alla.
Kroos on pelannut 106 A-maaottelua ja voittanut vuoden 2014 maailmanmestaruuden Saksan kanssa.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”

- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä