Xavi lähetti koruttoman viestin seuraajalleen: ”Tämä on julma ja epämiellyttävä työ”
Barcelonan päävalmentaja Xavi sanoo, että häneen kohdistuvat paineet ja kritiikki menevät liian pitkälle.
Xavi ilmoitti viime viikolla, että hän jättää pestinsä kuluvan kauden jälkeen. Seuralegenda siirtyi joukkueen peräsimeen marraskuussa 2021 ja voitti viime kaudella La Ligan sekä Supercopan.
Kuluvalla kaudella Barcelona on kuitenkin saanut kritiikkiä esityksistä ja tuloksistaan. Joukkue eteni Mestarien liigassa jatkoon lohkovoittajana, mutta muissa kilpailuissa otteet ovat takkuilleet.
La Ligassa Barcelona on valahtanut kymmenen pisteen päähän kärkikaksikosta, Supercopan finaalissa Real Madrid oli vahvempi maalein 4-1 ja Copa del Reyssä taival päättyi puolivälieriin.
– Tämä on julma ja epämiellyttävä työ. Se saa sinut tuntemaan itsesi arvottomaksi päivittäin, kommentoi Xavi ESPN:n mukaan.
– Meillä on ongelma vaatimusten suhteen. Et nauti siitä. Pelaat koko ajan elämästäsi. Se on julmaa.
– Tekemäämme työtä ei ole arvostettu riittävästi. Saavuimme vuonna 2021 yhteen seuran historian vaikeimmista hetkistä.
Xavilta kysyttiin, ketkä tarkalleen ottaen eivät ole arvostaneet hänen työtään.
– Yleisesti minua ei arvosteta. Se aiheuttaa tietynlaista kulumista, varsinkin kun kyseessä on oma seura.
– Minulla on tunne, että mitä tahansa teenkin, minua ei arvosteta. Kyse ei ole siitä, etten kestäisi paineita. Tulimme tänne niin vaikealla hetkellä, enkä usko, että työtämme arvostetaan koskaan.
Xavi uskoo, että hänen seuraajansa tulee huomaamaan täysin samat asiat.
– Sama tulee tapahtumaan [seuraavalle valmentajalle]. Tämä on ongelma.
– Unelmani oli valmentaa Barçaa, voittaa ja pelata hyvää jalkapalloa. Olen ylpeä siitä, mitä olen tehnyt, ja minulla on puhdas omatunto. Neuvoni seuraajalleni olisi nauttia siitä, mutta se on mahdotonta.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin
