Atlético Madridilla on korvaaja valmiina Ángel Correalle
Atlético Madrid on päässyt Juventuksen kanssa sopuun hyökkääjä Moise Keanin lainasiirrosta Espanjaan, kertoo siirtomarkkinoiden erikoistoimittaja Fabrizio Romano.
Juventuksen on määrä saada ”pieni korvaus” Keanin, 23, lainadiilistä, joka kestää kauden loppuun saakka.
Siirto on kuitenkin jäissä siihen asti, että Ángel Correan tilanne on selvillä. Argentiinalaishyökkääjä on neuvotellut siirrosta saudiarabialaiseen Al-Ittihadiin, ja Keania on kaavailtu juurikin hänen korvaajakseen.
Atléti ja Al-Ittihad eivät ole kuitenkaan vielä päässeet sopuun Correan, 28, siirtosummasta. Hän on edustanut madridilaisseuraa yhdeksän vuotta siirryttyään Colchonerosiin San Lorenzosta tammikuussa 2015.
Correa on pelannut Atlétissa lähes 400 ottelua, mutta hän on jäänyt tällä kaudella pienehköön rooliin.
Kean on vuorostaan pelannut tällä kaudella Juventuksessa 12 ottelua, muttei ole saanut vielä maalitiliään auki. Tällä hetkellä hän on sivussa tositoimista säärivamman takia.
Italian A-maajoukkueessa 15 kertaa esiintynyt Kean oli aiemmin suuren huippulupauksen maineessa, mutta hänen uransa ei ole lähtenyt odotetunlaiseen lentoon. Tehokkaimman kautensa (2020-21) hän pelasi lainalla Paris Saint-Germainissa, jolle hän tehtaili 41 ottelussa 17 osumaa.
LUE MYÖS!
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
