Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
Real Madrid valmistelee viimeistä tarjoustaan Paris Saint-Germainin tähtihyökkääjälle Kylian Mbappélle, kertoo Relevo.
Madrid on jahdannut Mbappéa, 24, jo vuosien ajan, ja sen kärsivällisyys alkaa olla koetuksella.
Viime vuonna pidettiin jo käytännössä varmana, että ranskalaistähti siirtyisi Madridiin, kun hänen sopimuksensa oli päättymässä. Kaikkien yllätykseksi Mbappé solmikin PSG:n kanssa uuden diilin.
Tuo sopimus päättyy ensi kesänä ja sisältää jatko-option yhdestä lisävuodesta. Mbappé ilmoitti viime kesänä, että hän ei aio käyttää optiotaan, mikä käynnisti täyden paniikin PSG:ssä.
Ranskan maajoukkuekapteeni pudotettiin väliaikaisesti PSG:n ykkösmiehistöstä, mutta hän palasi ryhmään ”positiivisten keskustelujen” jälkeen. Pariisilaisjätti linjasi ennen sopua, että Mbappén tulee käyttää optionsa tai solmia uusi sopimus – muuten hänet myydään korkeimmalle tarjoajalle.
Optiota ei ole vieläkään käytetty tai jatkosopimusta solmittu, mutta Mbappé on kantanut PSG:n ykköstähden viittaa tällä kaudella.
Tammikuu lähestyy kuitenkin kovaa vauhtia. Vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien muut seurat voivat lähestyä Mbappéa ilman PSG:n suostumusta, jos hän ei ole vielä tuolloin pidentänyt sopimustaan.
Relevon mukaan Madrid valmistelee tammikuuta varten viimeistä tarjoustaan Mbappélle. Los Blancos haluaa kuitenkin ranskalaistähdeltä selkeän viestin siitä, että hän haluaa siirtyä Madridiin – muuten tarjousta ei tule.
Real Madrid ei halua, että viime vuoden tapahtumat toistuvat. Se haluaa nopean vastauksen Mbappélta, jotta se voi edetä tulevaisuuden suunnitelmiensa kanssa – joko hänen kanssaan tai ilman.
On täysin poikkeuksellista, että Mbappén tasoinen pelaaja on mahdollisesti saatavilla ilman siirtokorvausta. PSG:n johtoporras on korostanut, että he eivät missään nimessä voi päästää yhtä maailman parhaista pelaajista lähtemään ilmaiseksi.
PSG:n odotetaan taistelevan loppuun saakka kultakimpaleestaan, jonka ympärille koko seuran urheilullista projektia on rakennettu. Jos Mbappé siirtyisi tässä vaiheessa uraansa kesken sopimuskautensa, hänestä maksettaisiin luultavasti maailmanennätyskorvaus.
Lehtitietojen mukaan Al-Hilal tekikin viime kesänä Mbappésta kaikkien aikojen suurimman tarjouksen, jonka PSG hyväksyi. Neuvottelut saudiseuran ja hyökkääjän välillä eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään.
LUE MYÖS:
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta