Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
Memphis Depayn viimeinen vuosi on ollut hyvin rikkonainen.
Depay siirtyi tammikuussa Barcelonasta Atléticoon. Depay, 29, on kuitenkin pelannut Atléticon paidassa vajaan vuoden aikana vain 477 minuuttia. Lukuisat lihasvammat ovat pitäneet Depayn sivussa peräti 24 ottelusta.
Kuluvalla kaudella Depay on kärsinyt kahdesta lihasvammasta.
Hollantilaiskärki on pelannut syyskaudella 163 minuuttia Diego Simeonen alaisuudessa. Depay palasi viime viikonloppuna pelikentille yli kahden kuukauden tauon jälkeen.
– Kärsin kahdesta loukkaantumisesta, jotka pitivät minut lopulta varsin pitkään sivussa pelikentiltä. Jälkimmäinen vamma oli tietynlainen toisinto ensimmäisestä. Kuntoutumisessa meni odotettua pidempään, että sain lihakset oikeanlaiseen kuntoon. Kaikki kysyivät, miksi tässä meni näin kauan ja mietin sitä itsekin, Depay päivitteli RTL7:lle tiistaina.
– Olen ammattilainen ja teen kaiken mahdollisen ollakseni hyvässä iskussa. Oli vaikea valmistautua ja ottaa vastaan uutta kuntoutumisprosessia. Sen aikana on mahdotonta tuntea itsensä jalkapalloilijaksi. Se on henkisesti vaikeaa. Halusin jatkaa hyvin sujunutta alkukautta, mutta ikävä kyllä se ei ollut mahdollista. Nyt kuitenkin tunnen oloni vahvaksi.
Depayn sopimus Atléticon kanssa kattaa vielä ensi kauden.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta