Barcelona on pettynyt Pablo Torren peliaikaan lainaseurassa

Barcelona on tyytymätön keskikenttäpelaajansa Pablo Torren peliaikaan lainaseura Gironassa, kertoo Diario Sport.
Torre, 20, siirtyi täksi kaudeksi lainalle Gironaan, joka vuorostaan myi Oriol Romeun Barcelonaan. Nuorukainen on kuitenkin saanut peliaikaa vain 120 minuuttia.
Espanjaa nuorten maajoukkueissa edustanut Torre on ylipäätään saanut varsin vähän vastuuta sen jälkeen, kun hän siirtyi Barcelonaan kesällä 2022 Racing Santanderista.
Torren oli lehtitietojen mukaan tarkoitus lähteä Barcelonasta heti lainalle – joko takaisin Racingiin tai muualle – mutta lainadiili jäi syntymättä. Viime kaudella Torre pelasi Blaugranan ykkösmiehistössä 338 minuuttia ja esiintyi reservijoukkueessakin vain kolmesti.
Diario Sportin mukaan Barcelona yrittää kutsua Torren tammikuussa takaisin lainalta, jos hänen tilanteensa ei kehity tulevina viikkoina parempaan suuntaan.
Jokaisen osapuolen olisi suostuttava lainadiilin purkamiseen, joten Girona saattaa vastustaa päätöstä, jos se haluaa pitää Torren rotaatiopelaajana. Jos Torre kutsutaan takaisin Barcelonaan, hänelle pyritään löytämään toinen lainaseura kauden jälkimmäiselle puoliskolle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään