Sydänongelmista kärsinyt Raphael Dwamena menehtyi kentälle – lääkäri ei yllättynyt: ”Tiesin kohtaavamme tragedian”

La Ligasta tuttu hyökkääjä Raphael Dwamena menehtyi viime viikon lauantaina.
Dwamena sai sydänkohtauksen kesken edustamansa Egnatian sarjaottelun. Dwamena kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, mutta hyökkääjä todettiin menehtyneeksi sairaalassa.
28-vuotiaana henkensä menettänyt Dwamena edusti Espanjassa Levantea ja Real Zaragozaa.
Levante hankki aikoinaan Dwamenan kuudella miljoonalla eurolla Zürichistä. Dwamena oli tuolloin Levanten seurahistorian kallein hankinta.
Ghanalaispelaajalla todettiin sydänongelmia jo vuosia sitten. Real Zaragoza määräsi aikoinaan Dwamenalle defibrillaattorin, joka pelasti sittemmin pelaajan hengen, kun hän edusti itävaltalaista BW Linziä. Dwamena lyyhistyi tuolloin kentän pintaan kesken ottelun, mutta selvisi hengissä.
Dwamena siirtyi albanialaiseen Egnatiaan joulukuussa 2022. Hyökkääjä pelasi kahdeksan ottelua Ghanan A-maajoukkueessa.
Zaragozan aikoina Dwamenan kardiologina toiminut Antonio Assi osasi odottaa surullista loppua.
– Muutama vuosi sitten minulle ilmoitettiin, että defibrillaattori oli pelastanut Dwamenan hengen. Sittemmin emme olleet enää yhteydessä. Vuosi sitten luin mediasta, että defibrillaattori otettiin pois hänen kehostaan. Dwamena oli toivonut niin. Siitä lähtien tiesin, että joku päivä kohtaamme tragedian, lääkäri kirjoitti Heraldo de Aragónissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa