Arvostettu urheilutoimenjohtaja halukas siirtymään Atléticoon – vielä yksi mutka matkassa
Atléticon toimitusjohtaja Miguel Ángel Gil Marín haluaa palkata Mateu Alemanyn seuran urheilujohtoon.
Relevon mukaan osapuolten väliset neuvottelut ovat edenneet pitkälle.
Alemany on jo nostanut esiin pelaajia, joita hän haluaisi hankkia Atléticoon, vaikkei ole itsekään vielä allekirjoittanut sopimustaan madridilaisseuran kanssa.
Relevon saamien tietojen mukaan Alemanyn Atlético-pestissä on vielä yksi mutka matkassa.
Nykyinen urheilutoimenjohtaja Andrea Berta ei halua jättää pestiään Atléticossa, eikä Gil Marín haluaisi purkaa hänen työsopimustaan. Berta on työskennellyt vuosikausien ajan Atléticon urheilutoimenjohtajana.
Gil Marín haluaisi Bertan ja Alemanyn työskentelevän yhdessä Atléticon urheilujohdossa, mutta sen toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Alemany haluaisi täyden päätäntävallan seuran urheilullisista asioista siirtyessään Atléticoon. Gil Marín on lähtökohtaisesti valmis antamaan sen Alemanylle, jos Berta astuisi samalla syrjään, mutta ainakaan toistaiseksi niin ei ole tapahtumassa.
Relevo pitää epätodennäköisenä, että Alemany jättäisi Atlético-siirron toteutumatta Bertan vuoksi, mutta sitäkään ei voida vielä poissulkea.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta