Ex-joukkuekaveri kertoi 16-vuotiaan Jude Bellinghamin ensimmäisistä miesten treeneistä: ”Hän vei minut ihan kahville”
Jude Bellinghamin entinen joukkuekaveri Kristian Pedersen sanoo, että Real Madridin tähdestä näki jo nuorena, kuinka poikkeuksellinen pelaaja hän on.
Pedersen, 29, pelasi nuorukaisen kanssa samaan aikaan Birminghamissa, Bellinghamin kasvattajaseurassa, jonka ykkösmiehistössä Englannin maajoukkuepelaaja debytoi 16-vuotiaana.
Tipsbladetin haastattelussa Pedersen kertoi, että osa vanhemmista pelaajista ihmetteli, kun 16-vuotias poika ilmestyi edustusjoukkueen treeneihin. Tanskalaispeluri hämmästeli Bellinghamia itsekin, mutta hän sai kokea jo nuorukaisen ensimmäisissä harjoituksissa, miksi tuleva tähtipelaaja oli nostettu heidän mukaansa.
– Olin aluksi hieman skeptinen siitä, että 16-vuotiaan annettiin pelata meidän kanssamme. Hänen on todistettava tasonsa, jos he pitävät häntä niin hyvänä, mutta olin hieman skeptinen, sanoi Pedersen Goalin mukaan.
– Niin kauan kuin hän esiintyy hyvin harjoituksissa, siinä ei ole mitään ongelmaa. Ja heti ensimmäisissä harjoituksissaan hän teki joitain uskomattomia juttuja.
– Muistan, että meillä oli harjoitus, jossa pelattiin 1v1-tilanteita. Ja kuinka sattuikaan, minä pelasin Judea vastaan ja hän vei minut ihan kahville. Hän vain on todella vahva 1v1-tilanteissa, ja hän on todella fiksu ja kypsä ikäisekseen. Se yllätti minut todella.
Bellingham pelasi debyyttikaudellaan Birminghamissa peräti 44 ottelua ja siirtyi sesongin jälkeen Borussia Dortmundiin yli 30 miljoonalla eurolla. Birmingham yllätti käytännössä kaikki, kun se ilmoitti jäädyttävänsä teini-ikäisen pelaajan pelinumeron Bellinghamin lähdettyä.
– Siitä oli erilaisia mielipiteitä. Kaikki joukkueessa tiesivät epäilemättä, että Jude on huippuluokan pelaaja. Mutta hänen numeronsa jäädyttäminen 16/17-vuotiaana pelatun kauden jälkeen… Se oli aikamoinen veto Birminghamilta. Jälkikäteen voidaan sanoa, että se on osoittautunut oikeaksi päätökseksi, sanoi Pedersen.
Dortmundissa Bellingham kasvoi kolmessa vuodessa yhdeksi maailman kohutuimmista nuorista pelaajista, josta Real Madrid oli kesällä valmis maksamaan 103 miljoonaa euroa. 20-vuotias Bellingham on tehnyt ensimmäisellä kaudellaan Espanjassa tuhoisaa jälkeä: 14 ottelua, 13 osumaa, kolme maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
