Real Madridilla on hyvä tunne Alphonso Daviesin tilanteesta
Real Madrid on ”luottavaisempi kuin koskaan”, että se pystyy hankkimaan Bayern Münchenin laitapelaajan Alphonso Daviesin, kertoo Relevo.
Daviesin, 22, sopimus Bayernissa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä hän ole halunnut aloittaa jatkosopimusneuvotteluja seuran kanssa.
Aluksi Davies vetosi agenttinsa kanssa siihen, että Bayernin johtoportaassa on ollut liikaa vaihtuvuutta, mutta Münchenin suurseurassa on alettu uskoa, että Kanadan maajoukkuetähti haluaa yksinkertaisesti vain siirtyä mualle.
Relevon mukaan Daviesin edustaja Nedal Househ ja Real Madrid ovat käyneet hyviä keskusteluja jo kuukausien ajan.
Jos Davies ei solmi jatkosopimusta, ensi kesä on käytännössä Bayernin viimeinen mahdollisuus saada hänestä kelvollinen siirtokorvaus.
Myös Real Madridin joukkueen sisällä uskotaan siihen, että Davies on siirtymässä Espanjaan. Los Blancosin David Alaba on Daviesin entinen joukkuekaveri Bayernista ja hänen hyvä ystävänsä, joten tieto on luultavasti liikkunut Alaban kautta.
Daviesia on peluutettu Bayernissa vasempana laitapuolustajana, mutta hänet on nähty urallaan myös laitahyökkääjänä ja jopa piilokärkenä. Vasemman pakin tontti on Real Madridille selkeä ongelmapaikka tällä hetkellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa

- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa