Barcelona haluaa MM-finaalin Camp Noulle – puheenjohtaja kertoi miksei usko sen tapahtuvan
Espanja toimii kesän 2030 MM-lopputurnauksen kisaisäntänä.
Turnaus pelataan Espanjassa, Portugalissa ja Marokossa. Lisäksi kisojen kolme ensimmäistä ottelua pelataan Etelä-Amerikassa Argentiinassa, Uruguayssa ja Paraguayssa.
Espanjan on määrä isännöidä kisaotteluita kymmenellä eri stadionilla.
Espanja, Portugali ja Marokko haluavat isännöidä MM-kisojen finaalia, mutta finaalin pelipaikkaa ei ole toistaiseksi päätetty. Madridilaismedian mukaan Real Madrid haluaa kisojen finaalin Bernabéulle.
Barcelona sen sijaan haluaa saada finaalin uudistetulle Camp Noulle. Camp Nou on parhaillaan remontissa ja Barcelona pelaa sen vuoksi tämän kauden kotiottelunsa Montjuïcilla.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta uskoo espanjalaisten päättäjien haluavan finaalin Bernabéulle.
– Haluaisin, että kisaotteluita pelattaisiin Camp Noulla. Olemme jo pyytäneet sitä. Olemme varmoja siitä, että ainakin yksi välierä pelataan Camp Noulla.
– Stadionimme katsojakapasiteetti on kaikista suurin, mutta palaamme jo siihen, minkä olemme sanoneet aiemmin. Pääkaupungin päättäjät ovat madridistoja (Real Madridin kannattajia). Pyydämme finaalia Camp Noulle, mutta tuon vuoksi emme tiedä, saammeko sen sinne. Oletan päättäjien haluavan finaalin Bernabéulle, Laporta totesi Catalunya Ràdiolle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku