Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
Sergi Darder on Espanyolin kasvatti.
Darder, 29, on pelannut ammattilaisurallaan 245 ottelua kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa. Darder pelasi loistavan viime kauden Espanyolin keskikentällä, mutta joukkueen kausi päättyi siitä huolimatta putoamiseen.
Joukkueen kapteeni oli pelannut Espanyolin kanssa Segundassa kauden 2020-21, vaikka taso olisi riittänyt helposti La Ligan ylempään keskikastiin – tai parhaimmillaan jopa europaikoista taistelevaan seuraan. Tuoreimman putoamisen jälkeen Darder ei kuitenkaan halunnut jäädä Espanyoliin.
Darder kertoi Catalunya Radion haastattelussa saaneensa muutama vuosi sitten yhteydenoton Barcelonalta. Espanyolin suurin vihollinen halusi Darderin keskikentälleen. Darder kertoi, miksi päätti kieltäytyä Barcelonan tarjouksesta jäädäkseen Espanyoliin.
– Espanyolinkin pelaajana soitto Mestarien liigassa pelaavalta seuralta saa sinut epäilemään. Ensimmäisenä päivänä soiton jälkeen olin hermostunut, mutta sittemmin ajattelin, että se siirto olisi mahdoton. Toivoisin sen olleen joku toinen seura, mutta ei Barcelona. Kunnioituksesta Espanyolia kohtaan se siirto ei mennyt sen pidemmälle.
– Tavoitteeni oli lähteä, mutta vain oikealla tavalla. Laitoin omat arvoni ja kunnioitukseni Espanyolia kohtaan rahan ja La Ligan voittamisen edelle. Sellainen tarjous voi muuttaa elämäsi, mutta järjellä ajatellessa huomaat, ettet voi tehdä niin. Se on tunnekysymys. Ymmärrän, jos muut tekisivät niin, mutta Espanyolin kapteenina sellainen ei kuulu arvoihini.
Darder siirtyi elokuussa Espanyolista Mallorcan riveihin ja kuuluu uuden joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”