Rafael Nadalista Real Madridin puheenjohtaja? Näin tennislegenda kommentoi
Tennislegenda Rafael Nadal myöntää, että hän haluaisi olla jonain päivänä Real Madridin puheenjohtaja.
Madridin nykyisellä puheenjohtajalla Florentino Pérezillä on mittarissa jo 76 vuotta, ja hän on huhujen mukaan etsinyt itselleen seuraajaa. Yksi huhutuista ehdokkaista on Nadal, joka tunnetaan isona Los Blancosin kannattajana.
Football Espanan mukaan Madridin puheenjohtajaksi pyrkivien on pystyttävä antamaan pankkitakaus, joka kattaa 15 prosenttia budjetista (todennäköisesti yli 100 miljoonaa euroa), heidän on oltava seuran jäsenenä vähintään 20 vuotta ja heillä on oltava Espanjan kansalaisuus. Vaatimuslista karsii heti kättelyssä monet ulos kisasta, mutta Nadal voisi läpäistä seulan.
Nadalilta kysyttiin suoraan halukkuudestaan Movistarin haastattelussa. Aluksi vaikutti siltä, että Nadal suhtautuisi ehdotukseen melko torjuvasti, mutta vastauksen edetessä kävi selväksi, että hän on ajatellut asiaa.
– En tiedä. Voin sanoa, että se ei ole aina ollut unelmani. Mutta jos minulta kysytään, haluaisinko olla Real Madridin puheenjohtaja, niin luulen, että haluaisin.
– Mutta ensinnäkin, meillä on tällä hetkellä paras mahdollinen puheenjohtaja. Lisäksi se, miltä minusta tuntuu tänään, ei välttämättä ole sama kuin huomenna. Eikä sitä koskaan tiedä, mitä elämässä voi tapahtua.
– On tiedettävä, pystyykö sellaiseen. Olen aika realistinen itseni suhteen, tiedän enemmän tai vähemmän rajani. En tiedä, pystyisinkö siihen vai en. Joka tapauksessa aika näyttää.
Aktiiviuransa aikana Nadalia ei varmasti nähdä Real Madridin puheenjohtajana, mutta hän vihjasi haastattelussa, että seuraava vuosi saattaa jäädä hänen viimeisekseen tennisammattilaisena.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit