Barcelona on kiinnostunut Manchester Unitedin pudottamasta Jadon Sanchosta
Barcelona on kiinnostunut Manchester Unitedin laitahyökkääjästä Jadon Sanchosta, joka on kinkkisessä tilanteessa omassa seurassaan, kertoo Diario Sport.
United tiedotti tällä viikolla, että se on pudottanut Sanchon, 23, toistaiseksi edustusjoukkueestaan kurinpidollisista syistä.
Manchesterilaisten manageri Erik ten Hag jätti taannoin Sanchon ulos kokoonpanostaan Arsenalia vastaan ja perusteli päätöstään sillä, että enlantilaislaituri ei ollut esiintynyt harjoituksissa vaaditulla tasolla.
Sancho kiisti ten Hagin väitteen sosiaalisessa mediassa ja sanoi, että hän on jo pitkään ollut syntipukki.
Lehtitietojen mukaan Manchester United pudotti Sanchon, koska hän ei suostunut pyytämään ten Hagilta anteeksi. Hollantilaisluotsi totesi perjantaina lehdistötilaisuudessaan, ettei tiedä, pelaako Sancho vielä joskus Unitedin paidassa.
Diario Sportin mukaan Barcelona saattaa yrittää hyödyntää Sanchon tilanteen ja houkutella hänet lainalle tammikuussa.
United oli siirtoikkunan loppumetreillä valmis myymään Sanchon Saudi-Arabiaan 75 miljoonalla eurolla, mutta pelaaja edustajineen ei halunnut edes vastata yhteydenottoihin.
Pysyvä siirto tuskin tulee Barcelonan kohdalla kysymykseen, ja luultavasti seurojen on sovittava myös jonkinlaisesta palkkajärjestelystä, jos Sancho haluaa siirtyää Kataloniaan.
Sancho nousi muutama vuosi sitten isoksi tähdeksi Borussia Dortmundissa, jossa hän tehtaili parhaalla kaudellaan 20 osumaa ja 20 maalisyöttöä. Manchester Unitedissa Sancho on kuitenkin esiintynyt alle odotusten, eikä häntä ole enää kahteen vuoteen kutsuttu Englannin maajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
