Nämä neuvot Barcelonan ex-puolustaja tarjosi Lamine Yamalille – ”Lahjakkuuttakin tärkeämpää”
Entinen Barcelona-puolustaja Marc Bartra kertoo antaneensa neuvoja Lamine Yamalille sosiaalisessa mediassa. 16-vuotias teinisensaatio on murtanut vauhdilla tiensä edustusjoukkueen avaukseen.
Yamal on aloittanut Barcelonan kolmessa viimeisessä La Liga -ottelussa. Laituri pääsi myös debytoimaan Espanjan maajoukkueessa syyskuun EM-karsintaotteluissa Georgiaa ja Kyprosta vastaan.
Yamal teki myös ensimmäisen A-maajoukkuemaalinsa Georgian verkkoon. Real Betisiin Trabzonsporista täksi kaudeksi palannut Bartra on huomannut myös nuorukaisen valtavan potentiaalin.
– Vaihdoin hiljattain pari sanaa hänen kanssaan. Kehoitin häntä pitämään jalat maassa. Se tulee antamaan hänelle hyvän uran. Oikeanlainen asenne on lahjakkuuttakin tärkeämpää, Bartra kommentoi Sportille kohtaamistaan Yamalin kanssa.
– Kirjoitin hänelle ja seuraamme toisiamme sosiaalisessa mediassa. Hän vaikuttai erittäin hyvältä pojalta.
– Hän on jo tehnyt vaikuksen Barcassa. Hän vaikuttaa pelaajalta, joka pystyy tekemään eron muihin. Olemme nähneet valtavaa itseluottamusta jo noin nuorena ja hänen taitonsa ovat huomattavissa. Hänen päätöstenteko on todella hyvää ikäisekseen.
Bartra pääsee itse vartioimaan Yamalia jo viikonlopun kierroksella. Barcelona isännöi Betisiä lauantaina kello 22.00.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille huippu-uutisia – tähtihyökkääjä pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu