Xavi puolustaa kritiikin alle joutunutta Robert Lewandowskia: ”Olemme liian vaativia”
Xavi Hernández uskoo Robert Lewandowskiin kohdistuneen kritiikin olleen liiankin ankaraa viime viikkojen aikana. Barcelona-valmentajan mielestä tähtihyökkääjä on pelannut riittävällä tasolla.
Lewandowskin rangaistuspotku ratkaisi Barcelonalle 2-1-vierasvoiton Osasunasta sunnuntai-iltana. Puolan maajoukkuepelaaja viimeisteli myös voittomaalin viikko sitten Villarrealia vastaan.
– Olemme mielestäni liian vaativia häntä kohtaan. Robert on tuonut meille viimeisestä kahdesta ottelusta neljä pistettä. Hän teki maalin viime ottelussa ja myös tänään. Hän oli ratkaisija ja se on maalintekijän tarkoitus, Xavi puolusti suojattiaan.
– Hän oli hyvin sijoittunut ja pelasi mielestäni hyvin. Esitys olisi ollut hyvä, vaikka olisimme voittaneet ilman hänen maaliaan.
– Hän myös hankki rangaistuspotkun ja teki siitä maalin. Emme voi sanoa hänen olevan heikossa vireessä. Me vaadimme toisinaan liikaa pelaajiltamme.
Barcelona on voittanut neljästä ensimmäisestä La Liga -ottelustaan kolme. Seura lähtee maajoukkuetauolle sarjataulukon kolmantena.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”