Kolme pelaajaa poistui Barcelonasta siirtoikkunan loppuhetkillä – Xavi: ”Emme lahjoita kenellekään peliminuutteja”
Ansu Fati, Ez Abde ja Éric García poistuivat Barcelonasta kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Fati siirtyi lainalle Brightoniin.
Lainassa ei ole mukana osto-optiota. García sen sijaan lähti lainalle Gironaan niin ikään ilman osto-optiota. Barcelona myi Abden Betisiin 7,5 miljoonalla eurolla. Barcelonalla on Abdeen takaisinosto-optio.
Barcelonan päävalmentaja Xavi otti kantaa kolmikon poistumiseen lauantaisessa lehdistötilaisuudessaan. Xavin mukaan kaikki lähtivät peliajan perässä muualle.
– Ansu, Abde ja Eric halusivat lähteä. Se on heidän päätöksensä. Eric tuli luokseni ja sanoi haluavansa vaihtaa maisemaa. Hän kertoi tarvitsevansa sitä. Yritän vakuuttaa hänet jäämään, mutta FFP-tilanteen vuoksi päädyimme lainaan. Koko kolmikko pyysi siirtoa. Ansulla on sellainen fiilis, että hän tarvitsee peliaikaa. Tavoitteemme on saada Ansu jälleen menestymään Barcelonassa. Meillä on Abdeen takaisinosto-optio. Abde oli hyvin selvä sen suhteen, että hän halusi lähteä. Yritimme hoitaa tilanteen ja mielestäni onnistuimme siinä.
Xavi muistuttaa, ettei Barcelonassa peliajan saaminen ole suinkaan yksinkertaista.
– Emme ole menettäneet ketään. Kaikki kolmikosta voivat palata Barcelonaan. Ymmärsin heidän tarpeensa saada peliaikaa, kun kuuntelin heitä. Me olemme Barcelona, emmekä lahjoita kenellekään minuutteja. Barcelonassa peliajan saaminen on todella vaikeaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista