Espanjan liigan pomojen tekopyhyydellä ei ole rajoja
LaLiga on allekirjoittanut sponsorointisopimuksen Visit Saudin kanssa. Visit Saudi on Saudi-Arabian hallinnon yksikkö, joka pyrkii aktiivisesti edistämään ulkomailta Saudi-Arabiaan suuntautuvaa matkailua.
Saudi-Arabian ajattelutapa korostaa urheilua ulkopolitiikan tärkeänä puhdistuskeinona maan maineelle. Kyse on urheilupesusta, joka on vaikuttamista huippu-urheilun välityksellä.
Saudi-Arabian toiminta oli aiemmin herättänyt epäluuloja Espanjan liigan johdossa.
– Meidän kaikkien on kannettava vastuumme. — — Emme saa unohtaa, mitä toiselle toimittajalle [Jamal Khashoggille] tapahtui Turkin-konsulaatissa 18 kuukautta sitten, pääsarjan puheenjohtaja Javier Tebas kommentoi vuonna 2020 The Independentin mukaan.
On julkinen salaisuus, että Khashoggi paloittelumurhattiin Saudi-Arabian pääministerin ja kruununprinssin Muhammad bin Salmanin käskystä. Sen vuoksi olisi paikallaan, että yhteistyötä saudihallinnon kanssa mietitään kahdesti, uskoi Tebas.
– Raha ei ole ainoa asia, joka merkitsee, liigan puheenjohtaja lisäsi tuolloin ja kritisoi jalkapalloliiton päätöstä viedä Espanjan supercup Saudi-Arabiaan.
– Se ei ole sama asia, kun vaikka brittiyritys rakentaa metrolinjan sinne. Metrolinjan rakentaminen Riadiin ei vaikuta ihmisoikeuksiin, mutta puhumme [jalkapallon kohdalla] maan imagon valkopesusta.
Tebas muistutti lopuksi, että Saudi-Arabian rahankäyttö ei noudata markkinatalouden logiikkaa: voittomahdollisuus on olematon. Nyt häntä ei ilmeisesti enää kumppanuus maan kanssa haittaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto