Barcelona odottaa siivuaan – Philippe Coutinhoa viedään Lähi-itään
Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Philippe Coutinho on Lähi-idässä pelaavien seurojen kiikarissa, kertoo Fabrizio Romano.
Coutinho, 31, on Barcelonan seurahistorian kallein hankinta, jota ei muistella Kataloniassa hyvällä.
Blaugrana pulitti hänestä vuonna 2018 Liverpoolille 135 miljoonaa euroa, mutta brassipelaaja floppasi pahasti La Ligassa.
Coutinho kävi Barcelonan-vuosinaan lainalla Bayern Münchenissä ja Aston Villassa, joka hankki hänet viime vuonna omakseen 20 miljoonalla eurolla. Siirtosumma ei edelliseen verrattuna päätä huimannut, mutta Barcelona säästi peräti 23 miljoonaa euroa palkkakuluissaan, kun se sai myytyä Coutinhon.
Barcelona odottaa varmasti mielenkiinnolla Coutinhon seuraavaa siirtoa, sillä hänen edellisen maisemanvaihdoksensa yhteydessä sovittiin, että Barça saa brassin seuraavasta siirtosummasta 50 prosenttia itselleen.
Romanon mukaan Coutinhon perässä on etenkin seuroja Qatarista, mutta myös Saudi-Arabiasta on osoitettu kiinnostusta häntä kohtaan.
Villan ja Coutinhon sopimus on voimassa vielä kolme vuotta, mutta seura on valmis luopumaan hänestä kelvollista korvausta vastaan. Viime kaudella Coutinho ei saanut helmikuun jälkeen enää yhtään peliminuuttia Valioliigassa.
LUE MYÖS:
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Atlético Madridin vaihtopelaaja laittoi sellaisen klinikan pystyyn, ettei moista ole Madridissa nähty
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal