Iscolta kovaa tilitystä – syyttää Sevillan ex-pomoa pahoinpitelystä: ”Hän tarttui kaulastani”
Espanjan maajoukkueen entinen keskikentän taituri Isco on puhunut Marcan haastattelussa suunsa puhtaaksi vaikeasta vuodestaan.
Iscoa, 31, pidettiin aikoinaan yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista pelaajista koko Euroopassa, mutta hänen aikansa ehdottomalla huipulla jäi lyhyemmäksi kuin odotettiin.
Hän vietti yhdeksän vuotta Real Madridissa kahmien pokaaleja, mutta viimeisinä kausinaan hän oli Los Blancosissa enää rotaatiopelaaja vähillä minuuteilla.
Viime kesänä Isco suuntasi Sevillaan, jossa häntä odotti Madridista tuttu valmentaja Julen Lopetegui. Hedelmällinen yhteistyö jäi kuitenkin ajatuksen tasolle. Isco esiintyi alle odotusten ja Lopetegui sai kenkää jo lokakuussa.
Joulukuussa Sevillasta kuului uutisia, jotka kielivät siitä, että Iscon aika seurassa oli jäämässä lyhyeksi. Pallotaituri oli tiettävästi riidellyt Sevillan silloisen urheilutoimenjohtajan Monchin kanssa koko joukkueen edessä. Pelaajan sopimus purettiin 21. joulukuuta, josta lähtien hän on ollut ilman seuraa.
Iscon mukaan Lopeteguin potkujen jälkeen Sevilla ja Monchi käskivät hänen agenttiaan aloittamaan uuden seuran etsimisen, eikä hänelle kerrottu mitään etukäteen.
– Menin puhumaan suoraan Monchille: ”En tiedä, mitä on meneillään. En tiedä, haluatko minut tänne vai et. Ole rehellinen ja me selvitämme tämän ilman mitään ongelmia. Olen käytettävissänne”.
– En tiedä, millaisia taloudellisia ongelmia Sevillalla saattoi olla, mutta sen keskustelun jälkeen kaikki meni pieleen. Halusin vain tietää seuran ajatukset ja hän sanoi minulle, että minun kannattaisi lähteä, jos löydän uuden seuran.
– Sen keskustelun jälkeen Monchi sanoi jatkuvasti, että minä halusin lähteä, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Tappelu Monchin kanssa
Iscon mukaan riitely Monchin kanssa yltyi fyysiseksi.
– Sanoin hänelle, että hän on isoin valehtelija, jonka olen ikinä jalkapallon maailmassa tavannut, ja hän kävi kimppuuni. Hän tuli minua kohti ja tarttui kaulastani. Meidät oli erotettava toisistamme. Kuten varmasti ymmärrätte, sen jälkeen en halunnut missään nimessä jäädä sinne.
– Minulla oli hyvä suhde joukkuekavereihini ja kannattajat kohtelivat minua mahtavalla tavall. En voinut jäädä rauhallisin mielin seuraan, jossa urheilutoimenjohtaja pahoinpitelee minut, eikä kukaan puhu aiheesta tai pyydä anteeksi. Kukaan ei pyytänyt anteeksi aggressiota tai kaikkia valheita, joita hän vuosi [medialle]. Joten minä purin sopimukseni ja lähdin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin
