Jääkö puolustaja sittenkin Barcelonaan? – Paljasti keskustelleensa Xavin kanssa: ”Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä”
Sergiño Dest saattaa sittenkin jäädä ensi kaudeksi Barcelonaan.
Dest pelasi viime kauden lainalla AC Milanissa, mutta jäi Italiassa hyvin pienelle vastuulle, eikä AC Milan odotetusti käyttänyt lainassa mukana ollutta osto-optiota.
Barcelona on etsinyt aktiivisesti Destille uutta osoitetta, mutta sellaista ei ole löytynyt, joten laitapuolustaja liittyi Barcelonan edustusjoukkueen mukaan harjoituskaudelle. Dest matkustaa joukkueen mukana Yhdysvaltoihin harjoitusleirille.
Dest, 21, tiedostaa joutuvansa näyttämään tasonsa ja arvonsa joukkueelle voidakseen jäädä Barcelonaan.
– Kyllä, näen jääväni Barcelonaan. Tietenkin minun on osoitettava arvoni harjoituskauden aikana. Se riippuu minusta. Tunnen kykeneväni osoittamaan sen. Haluan jäädä tänne ja pelata hyvän kauden Barcelonan riveissä. Kuten valmentajakin on sanot, kaikki aloittavat nollasta jokaisen kauden alussa. Tunnen lähteväni pienoiselta takamatkalta ottaen huomioon, mitä tapahtui viime kaudella, mutta yritän antaa parhaan version itsestäni ja auttaa joukkuetta voittamaan.
Oikea laitapuolustaja kertoi keskustelleensa Xavin kanssa tulevaisuudestaan Barcelonassa.
– En halua antaa liikaa informaatiota siitä, mitä puhuin valmentajan kanssa, mutta hän sanoi antavansa minulle mahdollisuuden osoittaa arvoni. Lisäksi Xavin mukaan minulla on hyviä ominaisuuksia, mutta minun on osoitettava ne. Ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Minulla on vahvuuksia, jotka sopivat joukkueelle, mutta minun on osoitettava ne ja oltava tasainen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Rodrista uusi tarjous – tämä on tilanne nyt
- Kylian Mbappé lähtee kauteen itsevarmuudella: ”Meidän on voitettava”
- Top 5: La Ligan parhaat laiturit kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi