Cesc Fàbregas lopettaa uransa
Espanjan maajoukkueen ja Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Cesc Fàbregas lopettaa uransa.
Fàbregas, 36, pelasi nuorena Barcelonan akatemiassa, mutta lähti jo 16-vuotiaana Englantiin ja Arsenaliin, jossa hänestä kasvoi maailmanluokan pelaaja.
Barcelona hankki kasvattinsa takaisin vuosiksi 2011-2014 ennen kuin Fàbregas jatkoi matkaansa Chelsean ja AS Monacon kautta Comoon, jossa hän vietti uransa viimeisen kauden Italian kakkostasolla. Seuraavaksi Fàbregas siirtyy valmentamaan Comon nuorten joukkueita.
Espanjan A-maajoukkueessa Fàbregas esiintyi 110 kertaa. Hän oli osa La Rojan legendaarista ajanjaksoa, kun Espanja voitti vuosina 2008-2012 kaksi EM-kultaa ja yhden maailmanmestaruuden.
– On tullut surullinen hetki ripustaa nappulakenkäni naulaan. Tulen pitämään arvossa kaikkea, lähtien ensimmäisistä päivistäni Barcelonassa, Arsenalissa, Chelseassa, Monacossa ja Comossa, niitä kaikkia. Maailmanmestaruutta, EM-kisoja, kaiken voittamista Englannissa ja Espanjassa ja lähes kaikkien europokaalien voittamista. Se on ollut matka, jota en koskaan unohda, kirjoitti Fàbregas sosiaalisessa mediassa.
- Ottelu keskeytetty Espanjassa – kammottava syy
- Barcelonan ja Real Madridin faneille ilouutinen
- Toimittajan kysymys yllätti Hansi Flickin: ”On kiinnostavampaa puhua tappioista…”
- Lehti: Barcelona asetti puolustajalleen hintalapun – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita
- José Alberto López ei sulattanut Mourinhon kommentteja murskavoiton jälkeen
- José Mourinho Racing-ottelun jälkeen: ”Pelaamme hyvin, mutta …”
- Real Madrid murskasi Racing Santanderin – Yan Diomande vastasi illan komeimmasta osumasta
- Barcelona murskavoitolla takaisin La Ligan kärkeen
- Diego Simeone teki La Liga -historiaa
- José Mourinho Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Se satuttaa minua”

- AS: Barcelona ja Atlético Madrid kiinnostuivat Manchester Unitedin tähdestä
- Massiivinen muutos La Ligassa – tuomarit joutuvat kameroiden eteen