Virallista: Uransa huipulla oleva Karim Benzema lähtee sittenkin Real Madridista!
Kausi 2022–23 jää tähtihyökkääjä Karim Benzeman viimeiseksi Real Madridissa. Seura vahvisti asian sunnuntaina iltapäivällä. Benzema on edustanut Realia 14 vuoden ajan. Kuluvalla kaudella hän on toiminut joukkueensa kapteenina.
The Athletic muun muassa uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Benzema on saanut taloudellisesti erittäin houkuttelevan tarjouksen Saudi-Arabiasta. Saudiliiga vetää kiihkeästi puoleensa, koska maan hallinto on tukenut seuroja rahallisesti.
Tiedotteessa Real Madrid kuvailee Benzeman aikaa seurassa ”unohtumattomaksi”.
– Karim Benzema on ansainnut oikeuden päättää tulevaisuudestaan.
– Madridistat (seuran kannattajat) ja fanit ympäri maailman ovat nauttineet hänen taianomaisesta ja ainutlaatuisesta pelistään. Se on tehnyt hänestä yhden seuramme suurista myyteistä ja lajin legendoista.
Vaikka Benzema vähän aikaa sitten rauhoitteli huhuja kuvaamalla niitä ”nettipuheiksi”, hänen kanssapelaajansa olivat tienneet viikkojen ajan, että häntä kiehtoi Saudi-Arabiasta tullut tarjous. The Athletic kertoo, että Carlo Ancelotti keskusteli Benzeman kanssa keskiviikkona. Hän oli tapaamisessa sanonut, että tämän kuuluisi päättää uransa Realissa.
Benzema teki Los Blancosissa 353 maalia 647 otteluun ja voitti 24 pokaalia. Cristiano Ronaldon siirryttyä Juventukseen kesällä 2018 hän nousi joukkueen hyökkäyksen päävastuunkantajaksi. Viime vuonna hänet palkittiin maailman parhaalle pelaajalle jaettavalle Ballon d’Orilla. Hän pelaa tänään sunnuntaina viimeisen pelinsä Realissa, kun joukkue kohtaa Athletic Bilbaon Bernabeulla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Marca: Real Madridin seuralegenda haluaa palata takaisin seuraan tulevaisuudessa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- MD: Barcelona erottuu jälleen muista La Ligan seuroista – yksi tilasto pistää silmään
- Real Madridin pelaaja jäi kiinni rattijuopumuksesta – näin José Mourinho reagoi
- Lautaro Martínez kertoi mielipiteensä Barcelona-huhuista