19-vuotias nuorukainen syrjäytti Jordi Alban Barcelonassa – lähetti suurkiitokset konkarille: ”Ikuisesti kiitollinen”
Jordi Alba tiedotti aiemmin tällä viikolla jättävänsä Barcelonan kuluvan kauden jälkeen.
Alban sopimus Barcelonan kanssa olisi kattanut vielä ensi kauden, mutta Alba ei kuulunut seuran tai Xavin suunnitelmiin, joten laitapuolustaja suostui purkamaan sopimuksensa. Alba pelaa viimeisen ottelunsa Barcelonan paidassa sunnuntaina.
34-vuotias Alba menetti avauskokoonpanon paikkansa kuluvalla kaudella Alejandro Baldelle. Xavi nosti Balden edustusjoukkueen mukaan viime kesänä. 19-vuotias nuorukainen nappasi nopeasti avauksen paikan, vakuutti ja nousi vielä Espanjan MM-kisajoukkueeseenkin.
GQ haastatteli Baldea, joka kertoi saaneensa paljon tukea Albalta, vaikka konkari menetti tärkeän asemansa seurassa nuorelle laitapuolustajalle.
– Alba on aina käyttäytynyt todella hyvin kanssani. Hän on ollut fundamentaalisessa asemassa kehitykseni kannalta. Alba on auttanut minua kaikissa harjoituksissa. Alba on kertonut minulle, miten minun on puolustettava ja hyökättävä.
– Lisäksi hän auttoi minua paljon maajoukkueessa. Saavuin uutena maajoukkueeseen ja hän kertoi, miten Luis Enrique peluuttaa laitapuolustajia. Alba toivoi minun pysyvän rauhallisena. Hän on ollut minulle hyvin läheinen ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin