Barcelonan avunanto Real Valladolidille jatkui – mestarit kotimatkalle selkeiden lukujen saattelemina

La Liga -mestaruuden varmistuminen ei tiistai-illankaan jälkeen näyttänyt sopineen Barcelonalle.
Pokaalikiinnityksen varmistaneen derbyn jälkeen joukkue oli jo ehtinyt hävitä kotonaan Real Sociedadille, eikä toimitus Valladolidin vieraanakaan hyvin alkanut. Andreas Christensen puski isäntien kulmapotkun omaan maaliin jo pelin toisella minuutilla.
Nopeasta kotijohdosta huolimatta valtaosa ennusmerkeistä toki viittasi vieraitten nousuun.
20. minuutilla Eric Garcia kuitenkin rikkoi kuitenkin omassa boksissa, ja sarjapaikastaan tappeleva Valladolid siirtyi Cyle Larinin alakulmarankkarilla jo 2-0 -johtoon. Joukkue ohitti livetaulukossa Getafen, ja nousi viimeisen säilyjän paikalle.
Barcelona otti ottelun hallinnan, ja sai maaliodottamansakin hilattua yli 0,7 tasolle jakson lopulla. Tauolle kuitenkin 2-0 -lukemissa.
Toisen jakson vaihtoruletti, ja vieraitten armoton pallonhallinta jakson alussa eivät muuttaneet tärkeimpiä asioita ottelussa.
Real Valladolidin kolmas maali syntyi pian 70. peliminuutin jälkeen Gonzalo Platan toimesta, ja hyväksyttiin useita minuutteja myöhemmin VAR-tarkastelun jälkeen.
Viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa taululle kirjattiin myös Robert Lewandowskin nimi, kun puolalainen toi vieraille lohtua Frenkie de Jongin syötöstä 3-1 -osumalla.
Valladolid sai Barcelonalta apuja selviytymistaisteluunsa nyt pienen ajan sisään jo toisen kerran. Tiistain kolme pistettä auttavat joukkuetta huomattavasti, sillä Blaugrana varmisti mestaruutensa voittamalla myös putoamiskamppailussa olevan paikallisvastustajansa Espanyolin. Näiden joukkueiden ero on nyt Valladolidin hyväksi neljä pistettä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Karim Benzema lähdöstään Real Madridista: ”Halusin lopettaa täällä”
- Lähteet: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy vielä kypsällä iällä Barcelonaan – hyvästeli jo nykyiset kannattajansa
- Sevillan kultasormi lähellä siirtyä uusiin haasteisiin – olisi valtava menetys Espanjan liigalle
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Sevilla on myymässä sankarivahtinsa
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Barcelona hävisi kauden päätösottelunsa – legendaarinen Joaquín, 41, lopetti uransa
- Kova käänne: liiga hyväksynyt Barcelonan rahoitussuunnitelman Lionel Messin hankkimiseksi – video Jorge Messin ja seurajohdon tapaamisesta
- Marca: Lukuisat pelaajat jättävät Real Madridin tänään – seura säästää suorastaan valtavan summan palkkakuluissa
- Jorge Messiltä hurja paljastus: ”Leo haluaa palata Barcelonaan!”
- Sergio Busquetsilta kysyttiin, mikä oli hänen suosikkikautensa Barcelonassa – vastaus yllättää
- Espanjan maajoukkueeseen kaksi muutosta
- Carlo Ancelotti yllättyi Karim Benzeman päätöksestä: ”Hän on ansainnut oikeuden valita”
- Bild: Real Madrid hankkimassa Chelsea-tähden 70 miljoonalla eurolla