Barcelona-tähdeltä hieno viesti Viníciukselle

Barcelonan brassilaituri Raphinha osoitti tiistaina tukensa maanmiehelleen, Real Madridin Vinícius Júniorille, jota solvattiin rasistisesti viime sunnuntain sarjaottelussa Valenciaa vastaan.
Espanjan kilpailukomitea on katsonut todistetuksi, että Viníciuksen, 22, solvaaminen alkoi jo silloin, kun Real Madridin bussi saapui Valencian Mestalla-stadionille. Solvaukset jatkuivat vielä pelin aikana, joka keskeytettiin minuuteiksi Viníciuksen tunnistettua solvaajansa päätykatsomosta.
Barcelonan ja Real Valladolidin pelaajat pitivät rasisminvastaista banderollia käsissään ennen joukkueiden välistä sarjaottelua tiistaina, ja Raphinhalla, 26, oli vielä henkilökohtainen viesti Viníciukselle.
Vaihtoon tultuaan Raphinha otti pois pelipaitansa ja paljasti viestin, jossa luki: ”Niin kauan kuin ihonväri on tärkeämpi kuin silmien kirkkaus, sota jatkuu.” Viníciuksella on sama teksti tatuoituna jalkaansa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Vinícius on saanut viikonlopun jälkeen valtavasti tukea jalkapalloyhteisöltä ympäri maailman.
Tiistaina Espanjan kilpailukomitea kertoi Valencia-ottelun seuraamuksista. Kotijoukkueelle määrättiin 45 000 euron sakot, ja Valencian pitää sulkea viiden pelin ajaksi katsomonosansa, josta Viníciusta solvattiin rasistisesti.
Lisäksi Viníciuksen saama pelikielto on kumottu, koska VAR ei näyttänyt erotuomarille uusintoja kaikista tilanteista, jotka johtivat Viníciuksen reaktioon ennen brassitähden punaista korttia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan