Real Madridilla on suunnitelma Raúlille – seuralegenda lähdössä ulkomaille
Real Madridin reservijoukkueen päävalmentaja Raúl siirtynee tämän kauden jälkeen muualle, mutta Los Blancos jää pitämään häntä silmällä suurella mielenkiinnolla, kertoo Cadena SER.
Raúl, 45, Madridin suuri hyökkääjälegenda, on valmentanut valkopaitojen kakkosjoukkuetta neljän vuoden ajan ja kerännyt kehuja kehityksestään. Kuluvalla kaudella Real Madrid Castilla taistelee vielä noususta toiselle sarjaportaalle.
Cadena SER:n mukaan Real Madrid on aina antanut Raúlin kuunnella tarjouksia ulkomailta. Raúl on myös kertonut tarjouksista Madridille, mutta hän on toistaiseksi jatkanut Castillan peräsimessä.
Madrid taas on kertonut Raúlille, että heillä on suunnitelma hänelle. Raúlista kaavailtiin ykkösjoukkueen päävalmentajaa siltä varalta, että Carlo Ancelotti jättäisi seuran ennenaikaisesti – saamalla potkut tai siirtymällä muualle.
Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Ancelotti on jäämässä Madridiin vielä ensi kaudeksi, joten Raúl lähtee kokeilemaan onneaan ulkomaille. Real Madrid uskoo, että seuralegenda on valmis ottamaan ohjat jossain huippusarjan joukkueessa.
Madrid jää seuraamaan Raúlin edesottamuksia suurella mielenkiinnolla, mihin ikinä hän siirtyykin. Jos Raúl tekee hyvää työtä ulkomailla, hän on todennäköisesti erittäin korkealla ehdokaslistalla, kun Madrid etsii seuraavan kerran uutta päävalmentajaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla