Barcelona yritti tiedustella viime kesän hankinnoiltaan palkanalennuksia – kumpikaan ei suostunut

Barcelona tiedusteli toppariltaan Andreas Christenseniltä ja keskikenttäpelaajaan Franck Kessiéltä, voisivatko he suostua palkanalennukseen, kertoo Diario Sport.
Blaugranan on karsittava palkkakulujaan roimasti ensi kaudeksi, ja se yrittää päästä tavoitteeseensa kaikin mahdollisin keinoin.
Sekä Christensen, 27, että Kessié, 26, saapuivat Barcelonaan vasta viime kesänä. Kumpikin tuli seuraan ilman siirtokorvausta, sillä Christensenillä oli päättynyt sopimus Chelseassa ja Kessiéllä AC Milanissa.
Barcelona kysyi alustavasti, mitä mieltä kaksikko olisi siitä, että he osallistuisivat palkkakulujen karsimistalkoisiin, mutta kumpikaan ei suhtautunut ehdotukseen positiivisesti.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Sekä Christensen että Kessié painottivat, että he hylkäsivät tarjoukset ex-seuroiltaan sekä muilta kosiskelijoilta, jotta he pääsisivät juurikin Barcelonaan.
Christensen ja Kessié ymmärtävät, että Barcelona on todella haastavassa taloustilanteessa, mutta heistä on kohtuutonta, että heitä pyydetään laskemaan palkkaansa, kun he eivät ole pelanneet seurassa edes vuotta. Barcelonan tilanne oli vaikea jo viime kesänä heidän saapuessaan, ja kumpikin pelaaja suostui silloin tarjottuihin ehtoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa