Betis-legenda Joaquín avasi lopettamispäätöstään
Real Betisin kapteeni ja laitahyökkääjä Joaquín ilmoitti tällä viikolla, että hänen mittava uransa tulee päätökseen kuluvan kauden päätyttyä.
Ikänsä puolesta Joaquín on ollut ammattilaiskentillä harvinaisuus jo hyvän aikaa, sillä hänelle tulee ensi kesänä mittariin 42 vuotta.
Joaquínin mukaan hänen lopettamispäätöksensä ei johdu kuitenkaan ensisijaisesti fyysisistä haasteista, vaikka hän tunteekin ne kropassaan.
– Olen 41-vuotias, joten jossain vaiheessa minun oli pakkokin jäädä eläkkeelle, kommentoi Joaquín Mundo Deportivolle.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Koen, etten lopeta urani fysiikkani takia. On totta, että ikä vaatii veronsa, mutta luulen, että mieleni on ollut kovemmalla koetuksella. E siksi, että olisin kyllästynyt tai en olisi tuntenut olevani jalkapalloilija, vaan siksi, että ajattelin nyt olevan oikea aika [lopettaa].
Joaquín haluaisi vielä jatkaa jollain tavalla Real Betisin palveluksessa, mutta hän ei tiedä, millainen rooli hänelle sopisi.
– Puhun siitä seurajohdon kanssa. Olen täällä auttaakseni seuraa, haluan olla hyödyllinen. Minusta olisi hienoa työskennellä urheilupuolen lähellä, mutta minun on opeteltava asioita. Se on uusi vaihe elämässäni.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista