Näin Ronaldinho kommentoi Lionel Messin tulevaisuutta
Barcelonan pelaajalegendasta Ronaldinhosta olisi hienoa, jos hänen entinen joukkuekaverinsa Lionel Messi päättäisi uransa Katalonian suurseurassa.
Messi, 35, oli edustanut Barcelonaa koko ammattilaisuransa ajan, mutta hän siirtyi Paris Saint-Germainiin kesällä 2021, kun Blaugrana ei kyennyt talousvaikeuksiensa takia pitämään häntä.
Argentiinalaistähti solmi PSG:n kanssa kahden vuoden sopimuksen, joka päättyy tämän kauden jälkeen. Vuodenvaihteessa uutisoitiin, että Messi on solmimassa pariisilaisten kanssa uuden diilin, mutta jatkosopimusta ei ole vieläkään kuulunut, mikä on poikinut spekulaatioita hänen tulevaisuudestaan.
PSG:n lisäksi potentiaalisina vaihtoehtoina on pidetty paluuta Barcelonaan tai siirtoa Yhdysvaltoihin tai Saudi-Arabiaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Ronaldinho, 43, pelasi aikoinaan 80 ottelua Messin kanssa Barcelonassa. Brassilegendalle on tärkeintä, että hänen ystävänsä on onnellinen, mutta hänestä paluu Barcelonaan olisi hieno asia.
– Olen Messin ystävä, olen todella iloinen hänen puolestaan. Olen iloinen, kun näen ystävieni unelmien toteutuvan, sanoi Ronaldinho Diario Sportin mukaan.
– Minusta Messi on [maailman] paras. Haluan, että hän on onnellinen. En välitä siitä, missä se tapahtuu.
– Hänen ja Barcelonan yhteisen historian puolesta olisi hienoa, jos hän päättäisi uransa siellä.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas muistutti hiljattain Barcelonan talousvaikeuksista, kun häneltä kysyttiin Messin mahdollisesta paluusta.
– Monen asian on muututtava, jotta Leo Messi voisi palata Barcelonaan. Ensinnäkin hänen on madallettava palkkaansa roimasti, seuran on kaupattava pelaajiaan pois ja monia muitakin asioita olisi tapahduttava.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon