Vastustajan fanit heittivät feikkiseteleitä kentälle Barcelonan pelissä – näin kommentoi Xavi
Barcelonan päävalmentaja Xavi on pettynyt siihen, millaisen vastaanoton hänen joukkueensa sai sunnuntaina Athletic Bilbaon vieraana La Ligassa.
San Mamesin kotiyleisö heitti avausjakson aikana kentälle väärennettyjä seteleitä, joihin oli painettu Barcelonan logo ja teksti, jossa luki: ”Mafia $”. Lisäksi Athleticin kannattajat lauloivat lauluja, joissa toivottiin, että Barcelona pudotetaan sarjasta.
Tempauksella viitattiin Barcelonaa vastaan nostettuihin korruptiosyytteisiin. Barcelonan väitetään maksaneen vuosina 2001-2018 yli 7,3 miljoonaa euroa Espanjan jalkapalloliiton erotuomarikomitean entisen varapuheenjohtajan Jose Maria Enriquez Negreiran omistamille yrityksille. Barcelonan epäillään saaneen rahaa vastaan suotuisia tuomaripäätöksiä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Xavi muistutti, että Barcelonaa ei ole tuomittu mistään.
– Kunnioitan San Mamesin katsojia. He ovat aina kohdelleet minua hyvin, mutta olin yllättynyt vihamielisestä tunnelmasta Barcelonaa kohtaan, sanoi Xavi ESPN:n mukaan.
– Se oli surullista nähdä. Barcelona tuomitaan ennen aikojaan, mikä ei mielestäni ole hyväksi yhteiskunnalle. Jokaisella on vapaus ilmaista mielipiteensä, ja kunnioitan kaikkia mielipiteitä, olin niistä samaa mieltä tai en, mutta se sai minut surulliseksi.
Xavilta kysyttiin, odottaako hän vastaavanlaista ilmapiiriä Barcelonan tulevissa vieraspeleissä.
– Minulla ei ole mitään muuta lisättävää kuin se, että se tekee minut surulliseksi.
– Emme ole puhuneet siitä pukuhuoneessa pelaajien kanssa. Olemme täällä voittaaksemme ja olemme keskittyneet jalkapalloon. Olemme kaikki ammattilaisia.
Barcelona voitti Athletic Bilbaon 1-0.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal maailman parhaan pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
