Eden Hazard tunsi piston sydämessään MM-kisoissa: ”Uusi sukupolvi ansaitsee pelata”
Real Madridin laitahyökkääjä Eden Hazard sanoo, että nuorempi sukupolvi olisi ansainnut häntä enemmän peliminuutteja Qatarin MM-kisoissa.
Hazard, 32, on pelannut tällä kaudella vain kolmessa La Ligan ottelussa, mutta hän kipparoi Belgiaa marras-joulukuussa pelatussa MM-turnauksessa.
Belgia putosi kisoista lohkovaiheessa, ja joukkueen sisällä vallinneita erimielisyyksiä puitiin julkisesti jo turnauksen aikana. Maan ”kultaisen sukupolven” kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Hazard lopetti maajoukkueuransa kisojen päätyttyä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Hazard myönsi HLN:n haastattelussa, että hänestä ei tuntunut oikealta viedä peliaikaa nuoremmilta, kun hänen omat pelinsä Real Madridissa eivät ole sujuneet hyvin.
– Uudet jätkät kolkuttelivat maajoukkueen ovella. Minä en saanut peliaikaa Real Madridissa, sitten menin maajoukkueen mukaan ja pääsin pelaamaan. En pitänyt siitä, koska uusi sukupolvi ansaitsee pelata.
Hazardin mukaan hän tiesi jo ennen kisoja, että hän päättää maajoukkueuransa Qatarin-reissun jälkeen.
– Esityksemme Qatarissa ei ollut ratkaiseva tekijä päätöksessäni. Tietysti se on sääli, miten turnauksessa kävi, mutta tein päätökseni jo etukäteen. Oli vain aikani lopettaa.
Hazardin mukaan hänen päätökseensä vaikuttivat hänen nilkkavammansa ja siviilielämänsä.
– Pelaan Madridissa Toni Kroosin kanssa. Hän lopetti Saksan maajoukkueessa kaksi vuotta sitten ja hän on sanonut minulle, että kun muut ovat maajoukkuekomennuksilla, hän on pystynyt viettämään aikaa perheensä kanssa.
Real Madridissa Hazard on leimattu yhdeksi seurahistorian suurimmista flopeista. Hän siirtyi Los Blancosiin kesällä 2019 Chelseasta 115 miljoonalla eurolla, mutta hän on jäänyt kauas hintalappunsa tuomista odotuksista.
Hazard on kärsinyt Espanjassa jatkuvasti loukkaantumisista ja ailahtelevaisuudesta, ja häntä on kritisoitu jopa epäammattimaiseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä