Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja saattaa erota tehtävästään surkean kauden jälkeen: ”Sitten on aika tehdä päätöksiä”
Monchi on toiminut Sevillan urheilutoimenjohtajana yli 20 vuoden ajan.
Sevilla pestasi Monchin urheilutoimenjohtajakseen vuonna 2000. 17 vuotta myöhemmin Monchi siirtyi AS Roman urheilutoimenjohtajaksi. Monchi viihtyi Italiassa kahden vuoden ajan, kunnes edessä oli paluu Sevillaan.
Monchi on yksi jalkapallomaailman legendaarisimmista urheilutoimenjohtajista. Monchi on vuosien saatossa myynyt pelaajia satojen miljoonien eurojen voitolla eteenpäin ja saanut todellisen huippuammattilaisen maineen.
Kuluva kausi on ollut kuitenkin täysi pannukakku. Sevilla taistelee putoamista vastaan. Sevilla on parhaillaan sarjataulukossa 17. sijalla tasapisteissä putoamisviivan alapuolella olevan Almerían kanssa.
Monchin kesähankinnat epäonnistuivat täydellisesti ja useampi seuraan kesällä siirtynyt pelaaja on jo vaihtanut maisemaa. Samaan aikaan Monchi on saanut valtavaa kritiikkiä niin medialta kuin Sevillan kannattajilta.
Monchi harkitsee poistuvansa urheilutoimenjohtajan paikalta kuluvan kauden jälkeen.
– Eroaminen kesken kauden olisi pelkuruutta. Ja lisäksi se olisi todella negatiivinen viesti joukkueellemme. Jos eroaisin nyt, aiheuttaisin vain enemmän harmia kuin mitään muuta. Kun kausi päättyy, on aika tehdä päätöksiä, Monchi totesi espanjalaismediassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin

- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta