Franck Kessié siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Barcelonaan.

Keskikenttäpelaajan sopimus AC Milanin kanssa päättyi, eikä hän suostunut saamaansa jatkosopimustarjoukseen. Edessä oli siirto Barcelonaan.

Kessién kausi Barcelonassa on ollut varsin haastava. Peliaika on jäänyt suhteellisen pieneksi ja Kessiéllä on ollut vaikeuksia sopeutua uuden joukkueensa pelitapaan.

Mundo Deportivo haastatteli Kessiétä, joka kertoi hyväksyneensä Barcelonan tarjouksen pitkälti Xavin vuoksi. Kessié on arvostanut Xavia jo pikkupojasta asti.

– Xavi oli avainasemassa. Olen arvostanut häntä paljon jo pikkupojasta lähtien ja sitten kymmenen vuotta myöhemmin puhelimesi soi ja kyseessä oli soitto, josta olit unelmoinut koko elämäsi. Vastaat puheluun hyvin vaikuttuneena. Xavin kaltainen huippupelaaja yrittää vakuuttaa sinut tulemaan osaksi hänen projektiaan. En edes tarvinnut melkein aikaa miettimiseen. Päätös oli enemmän kuin tehty.

26-vuotias keskikenttäpelaaja on päässyt tällä kaudella vain neljästi avauskokoonpanoon La Ligassa. Lehti tiedusteli Kessiéltä, onko hän halukas palaamaan Italiaan pienen vastuun vuoksi, mutta pelaaja vakuutti haluavansa jäädä Barcelonaan taistelemaan peliajastaan.