Huippuvahdin päälle hyökännyt katsoja sai vankeustuomion
Sevillan maalivahdin Marko Dmitrovicin päälle hyökännyt katsoja on saanut kolmen kuukauden vankeustuomion.
Välikohtaus tapahtui helmikuun Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen vierasottelussa PSV Eindhovenia vastaan. Sevilla meni otteluparista 3-2-yhteismaalein jatkoon.
Hollannissa pelattu toinen osa jouduttiin keskeyttämään hetkeksi, kun PSV:n kannattaja juoksi katsomosta kentälle ja yritti hyökätä Dmitrovicin kimppuun. Serbialaisvahti onnistui väistämään nyrkiniskut ja laittoi katsojan maihin ennen kuin turvamiehet veivät hänet pois.
Cadena Copen tietojen mukaan kyseinen katsoja tuomittiin nyt vankeuteen. Hän oli jo ennestään saanut porttikiellon PSV:n Phillips Stadionille.
20-vuotias katsoja oli tapahtumahetkellä humalatilassa. Porttikielto stadionille on kahden vuoden mittainen.
Kyseinen kannattaja myös erotettiin PSV:n kannattajakerhosta.
Sevilla kohtaa tänään kotonaan Fenerbachen Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa. Ottelu alkaa kello 22:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS!
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle
- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa

- Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi