Yksi toteuttamatta jäänyt siirto olisi voinut tuhota Carles Puyolin Barcelona-uran: ”Hän kiittää minua edelleenkin siitä”
Javier Zanetti on todellinen Internazionalen seuralegenda.
Zanetti pelasi Interin edustusjoukkueessa peräti 19 vuoden ajan. Otteluita kertyi komeat 858 kappaletta, ja Zanetti voitti Interissä muun muassa viidesti Serie A:n mestaruuden ja kertaalleen Mestarien liigan.
Argentiinalaislaitapuolustaja oli uransa aikana lähellä siirtyä Real Madridiin.
Zanetti kertoi Tuttosportin haastattelussa päässeensä aikoinaan jo sopuun Real Madridin urheilutoimenjohtajana silloin toimineen Jorge Valdanon kanssa siirrosta Espanjan pääkaupunkiin.
– Vuonna 2001 puhuin Valdanon kanssa. Hän halusi minut Real Madridiin. Kaikki oli valmista, mutta lopulta päädyin jäämään Interiin. Jos olisin mennyt Real Madridiin, olisin ollut siellä vain yksi muiden joukossa. Olisin varmasti saanut enemmän rahaa ja pokaaleja, mutta halusin voittaa ne pystit Interissä. Lisäksi pidin mielessäni perheeni ajatukset, Zanetti viittasi haluun jäädä Italiaan.
Samoihin aikoihin myös Barcelona halusi Zanettin. Silloinen päävalmentaja Louis van Gaal sanoi uraansa edustusjoukkueessa aloittaneelle Carles Puyolille, että edessä on siirto muualle, jos Zanetti saapuu Barcelonaan.
– Van Gaal sanoi haluavansa hankkia maailman parhaan laitapuolustajan, eli minut. Van Gaal oli sanonut Puyolille pitävänsä hänet joukkueessaan, jos en siirry sinne. Carles kiittää minua siitä edelleenkin aina, kun näemme toisemme.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Virallista: Barcelonalle uusi hyökkääjä
- Ex-superlupaus Liverpoolista La Ligaan
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta