Mestarivalmentaja Luiz Felipe Scolarilta yllättävän kovaa arvostelua Luis Enriquen suuntaan: ”Sekö tarkoittaa, että hän olisi hyvä?”
Joulukuussa Espanjan maajoukkueesta vetäytynyttä Luis Enriqueä viedään tuoreissa lehtihuhuissa Brasilian maajoukkueen peräsimeen. Pesti on vapaana, koska Tite jätti paikkansa puolivälieriin päättyneiden MM-kisojen jälkeen. Luiz Felipe Scolari, joka valmensi Brasilian mestaruuteen vuonna 2002 sekä välieriin kotikisoissa 2014, ei pidä ajatuksesta nimittää Enrique maajoukkueen käskijäksi.
– Mitä hän on voittanut? [Neuvotteluiden] täytyy johtua peliesityksistä. Hän on [periaatteessa] erittäin hyvä valmentaja, mutta hän on hävinnyt kaiken. Sekö tarkoittaa, että hän olisi hyvä? Scolari sanoi Sportin mukaan tällä viikolla.
Scolarin kritiikki on repäisevää. Enriquen meriitteihin kuuluu kuitenkin kaksi Barcelonassa saavutettua Espanjan-mestaruutta ja Mestarien liigan voitto, minkä lisäksi Espanja selviytyi hänen alaisuudessaan Kansojen liigan loppuotteluun 2021. On mahdollista, että Scolari viittaa siihen, ettei Enriquen vahvuus ole tulosten kaivamisessa.
Enrique on suosikki Brasilian uudeksi päävalmentajaksi. Hänet on yhdistetty myös Atlético Madridiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid rustasi 30-vuotiaalle puolustajalle monivuotisen sopimuksen
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa