Xavin kommentit suututtivat alasarjaseuran – valmentaja pahoitteli ulostuloaan: ”Se tuntui minusta pahalta”
Barcelona kohtaa torstai-iltana kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Ceutan Copan neljännesvälierissä.
Barcelona-luotsi Xavi piti arvontatulosta loistavana. Xavin mukaan kyseessä oli ensimmäinen hyvä arvontatulos Barcelonalle hänen alaisuudessaan.
Ceutan päävalmentaja José Juan Romero ei liiemmin pitänyt Xavin kommenteista. Romero piti niitä epäkunnioittavina Ceutaa kohtaan.
– Mielestäni hänen kommenttinsa ei ollut järin asiallinen. Hän olisi voinut sanoa sen eri tavalla. Minä, seura tai kukaan ei ottanut sitä hyvin vastaan. Ehkä Xavi ei tiedä, miten vaikeaa pienten seurojen on päästä tällaiseen tilanteeseen, koska hänellä on ollut paljon helpompi tie valmentajana. Tulen alasarjoista, eikä tuollainen kommentti tuntunut hyvältä. Arvostan Xavia. Mielestäni hän oli pelaajana yksi Espanjan historian parhaista. Yllätyin siitä kommentista, enkä ottanut sitä hyvin vastaan.
Xavi pahoitteli kommenttejaan keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessaan.
– Se tuntui minusta pahalta. Yritän olla kunnioittavainen. Sanoin sen sarjatason vuoksi, mutta tiedämme, ettei ottelusta tule helppoa. Minulla on kaikki mahdollinen kunnioitus Ceutan päävalmentajaa kohtaan. He haluavat pelata ja tehdä meille asiat vaikeiksi. Siitä tulee meille vaikeaa. Olen pelannut aiemmin Ceutaa vastaan ja tiedän, miten vaikeaa se on.
Ceutan ja Barcelonan välinen ottelu käynnistyy torstaina klo 21.00.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?

- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta