Sergio Busquets kieltäytyi 20 miljoonan euron vuosipalkasta
Barcelonan kapteeni ja keskikenttäpelaaja Sergio Busquets on kieltäytynyt saudiarabialaisen Al-Nassrin sopimustarjouksesta, kertoo AS.
Alunperin uutisoitiin, että Al-Nassr olisi tarjonnut Busquetsille 13 miljoonan euron vuosipalkkaa, mutta AS:n mukaan Barcelonan kippari hylkäsi peräti 20 miljoonan euron vuosipalkalla varustetun tarjouksen.
Busquetsin tulevaisuus on vielä täysin auki. Hänen sopimuksensa Barcelonan kanssa päättyy ensi kesänä, ja Katalonian suurseura haluaisi tarjota hänelle uuden diilin, mutta Busquetsin olisi luultavasti suostuttava roimaan palkanalennukseen.
Al-Nassrin lisäksi Busquetsia on havitellut myös Inter Miami. Busquets on puhunut avoimesti halustaan pelata Yhdysvalloissa, jossa sarjakausi alkaa vuosittain jo helmikuussa.
Lehtitietojen mukaan Barcelona on keskustellut Busquetsin kanssa myös puolen vuoden jatkosopimuksesta, jonka päätyttyä hän voisi siirtyä ensi talvena Yhdysvaltoihin.
Talousvaikeuksista kärsivä Barcelona on hankalassa tilanteessa, sillä sen on vaikea tarjota Busquetsille kilpailukykyistä sopimusta, mutta sen olisi myös vaikea löytää hänelle mitat täyttävä korvaaja ensi kesänä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: FC Barcelona iski siirtomarkkinoilla – Dortmundin tähti siirtyy seuraan
- José Mourinho palasi Real Madridiin: ”Rakastan tätä seuraa, on kunnia olla täällä.”
- Lamine Yamal ylisti Cristiano Ronaldoa: ”Hänellä on eniten auraa jalkapallossa”
- Lähde: Sevillan lasinilkka palaamassa kotimaahansa
- Barcelona-tähti ei hätkähdä Real Madridin hankinnoista – “He eivät ole voittaneet kahteen vuoteen mitään”
- Marca: Atlético teki päätöksen Julián Álvarezin suhteen
- Barcelonalle tyly ilmoitus – hankinta ei lähelläkään
- Man United-huhuille vastaus – Aurélien Tchouaméni teki ison päätöksen
- Yli 40 miljoonaa tiskiin – Atlético Madrid kaappasi suurseuran kapteenin
- Romano: Barcelona teki tarjouksen suurseuran tähdestä – siirto lähellä toteutumista
- Romano: Barcelona teki tarjouksen suurseuran tähdestä – siirto lähellä toteutumista
- Yli 40 miljoonaa tiskiin – Atlético Madrid kaappasi suurseuran kapteenin
- Man United-huhuille vastaus – Aurélien Tchouaméni teki ison päätöksen
- Marca: Atlético teki päätöksen Julián Álvarezin suhteen
- Barcelonalle tyly ilmoitus – hankinta ei lähelläkään
- Betis hankkii puolustajan Real Madridista
- Real Madridista lähtenyt Álvaro Arbeloa löysi uuden seuran
- Barcelona on saamassa laitapakin itselleen
- Siirtohuhu: José Mourinho haluaa Scott McTominayn Real Madridiin
- Nyt menee yli: Kylian Mbappé joutui taas rasismin kohteeksi poliitikon toimesta