Rodrigo De Paulin on määrä poistua Atléticosta kuluvan kauden jälkeen, kertoo Marca.

Lehden mukaan De Paul ei kuulu Atléticon uuteen projektiin ja seura haluaa päästä pelaajastaan eroon kesällä. De Paul on yksi Atléticon viime vuosien suurimmista pettymyksistä. De Paul siirtyi Udinesestä Atléticoon 36 miljoonan euron siirtosummalla kesällä 2021, mutta ei ole missään vaiheessa onnistunut vakuuttamaan madridilaisseurassa. 

Lisäksi Atlético on kyllästynyt De Paulin kentän ulkopuoliseen temppuiluun. Syksyllä De Paul pyysi maajoukkuetauon jälkeen Atléticolta muutamaa lisävapaapäivää hoitaakseen sairasta isäänsä, mutta todellisuudessa De Paul nähtiin juhlimassa kumppaninsa kanssa Miamissa.

Keskikenttäpelaaja voitti hiljattain maailmanmestaruuden Argentiinan kanssa, mutta palasi Madridiin väitetysti loukkaantuneena, vaikka hänet nähtiin juhlimassa päivien ajan Buenos Airesissa. Niin ikään maailmanmestaruuden voittaneet Nahuel Molina ja Ángel Correa ovat jo pelanneet Atléticon riveissä MM-tauon jälkeen.

Marcan mukaan Atlético tiedostaa, että De Paul on herättänyt kiinnostusta varsinkin Serie A:ssa, mutta italialaisseuroilla ei ole tällä hetkellä varaa maksaa pelaajasta Atléticon vaatimaa hintaa. Atlético haluaa saada omat takaisin De Paulista, eli reilut 35 miljoonaa euroa.