Alasarjaseura pisti Barcelonan todellisiin vaikeuksiin Copassa – Xavi pettyi pahemman kerran joukkueensa peliesitykseen
Barcelona eteni Copan neljännesvälieriin keskiviikkoiltana voitettuaan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Intercityn lopulta 4-3.
Barcelona johti ottelua jopa neljästi, mutta Intercity onnistui nousemaan kolmesti tasoihin ja viemään ottelun jatkoajalle.
Barcelonan päävalmentaja Xavi on pettynyt siihen, miten huonosti hänen joukkueensa pelasi molemmissa bokseissa. Barcelona käytti vain murto-osan maalipaikoistaan hyväkseen, vaikka onnistui neljästi maalinteossa ja samalla pelasi puolustuspäässä surkean ottelun.
– Tällaista voi tapahtua. Copassa on tällaisia asioita. Seitsemän pääsarjaseuraa on jo pudonnut. Emme laittaneet ottelua pakettiin, vaikka meillä oli siihen mahdollisuudet. Olisimme voineet tehdä 0-2 -maalin tai 2-4 -maalin, mutta teimme asiat vaikeiksi. Emme olleet varmoja kummassakaan boksissa. Minulla on sama fiilis kuin Espanyol-tasapelin jälkeen. Emme onnistu laittamaan otteluita pakettiin. Espanyol-ottelu oli meille varoitus ja tämä on toinen.
Xavi ei ollut suinkaan tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen.
– Kärsimme liikaa. Meillä oli useita mahdollisuuksia voittaa ottelu ennen jatkoaikaa, mutta emme tehneet niin. Emme voi lähteä tyytyväisinä kotiin. Meiltä puuttuu varmuutta molemmissa bokseissa, emmekä siten voi laittaa otteluita pakettiin. Tämä tehottomuus jättää minut rauhattomaksi. Varsinkin hyökkäyksessä. Puolustuksessa se voi tapahtua, mutta ei hyökkäyksessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- MD: Barcelonan seurajohto yllättyi Hansi Flickin ratkaisusta
- MD: Robert Lewandowski herättää kiinnostusta MLS:ssä – saa pian sopimustarjouksen
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa