Nainen syyttää Dani Alvesia seksuaalisesta hyväksikäytöstä yökerhossa – Barcelona-legenda kiistää väitteet
Barcelonan entinen laitapuolustaja Dani Alves on kiistänyt osallistuneensa väitettyyn seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kertoo ABC.
Lehden mukaan väitetyn seksuaalirikoksen uhri tunnisti tapahtumapaikalla Alvesin, 39, syylliseksi.
Viranomaiset eivät ole vielä kuulustelleet brasilialaispuolustajaa. Tapauksen keskiössä ollut nainen on puhunut poliisille, mutta hän ei ole vielä käynyt poliisiasemalla tekemässä virallista ilmoitusta.
Väitetty välikohtaus tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä Barcelonan keskustassa sijaitsevassa yökerhossa, jossa vierailee usein kuuluisuuksia maailman eri kolkista.
Espanjalaismedian mukaan Alvesia syyttänyt nainen kertoi tapahtuneesta ystävilleen sen jälkeen, kun mies oli laittanut kätensä hänen alusvaatteisiinsa. Naisen ystävät hälyttivät paikalle turvallisuushenkilöstön, minkä seurauksena nainen vietiin turvalliseen tilaan ja poliisi kutsuttiin paikalle välittömästi.
– Katalonian poliisi meni paikalle, ja kun uhri puhui heille tapauksesta, oletettu hyökkääjä oli jo poistunut yökerhosta. Tämän lehden tavoittaman jalkapalloilijan lähipiiri on kiistänyt väitteet, kertoi ABC.
– He (Alvesin edustajat) vakuuttavat, että tiedot ovat vääriä, vaikka Alves oli sisällä tapahtumapaikassa, joskin vain lyhyen aikaa.
Alves edusti Espanjassa Sevillaa ja Barcelonaa vuosina 2003-2016 ja 2021-2022. Nykyisin hän pelaa meksikolaisessa Pumasissa. Brasilian A-maajoukkueessa Alves on esiintynyt 126 kertaa.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit