Robert Lewandowski saa sittenkin pelata Barcelonan derbyssä – pitkästä pelikiellosta odotetaan lopullista päätöstä
Barcelonan hyökkääjä Robert Lewandowski saa pelata lauantaina kaupungin paikallistaistossa Espanyolia vastaan, kertoo seura tiedotteessaan.
Lewandowski, 34, sai edellisessä sarjaottelussaan punaisen kortin Osasunaa vastaan. Hän sai kentältäpoistostaan yhden ottelun pannan, jota pidennettiin vielä kahdella pelillä hänen reaktionsa takia.
Puolalaishyökkääjä kosketti nenäänsä ja osoitti erotuomari Jesus Gil Manzanoa päin, minkä Espanjan jalkapalloliitto (RFEF) totesi epäkunnioittavaksi ja ylimieliseksi.
Lewandowskin mukaan ele ei ollut osoitettu tuomarille, vaan Barcelonan päävalmentajalle Xaville.
Barcelona valitti Lewandowskin pelikiellosta aina urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen (CAS) saakka, mutta panna pysyi voimassa.
Katalonialaisseura kertoo kuitenkin tiedotteessaan, että Madridin sovittelutuomioistuin myönsi varotoimenpiteen CAS:n vahvistamaan pelikieltoon.
Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että Lewandowski saa jatkaa pelaamista, kunnes hänen pelikieltovalituksestaan saadaan lopullinen päätös. Blaugrana oli pyytänyt CAS:ia jäädyttämään pelikiellon, kunnes lopullinen päätös on annettu ja laillinen.
Barcelonan ja Espanyolin välinen ottelu alkaa lauantaina kello 15.00 Suomen aikaa. Lewandowski johtaa La Ligan maalipörssiä 13 osumallaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto