Robert Lewandowski, Barcelona

Lewandowski siirtyi kesällä Bayern Münchenistä Barcelonaan. Lewandowski pelasi suorastaan loistavan syyskauden Barcelonan riveissä. Lewandowski iski 13 maalia ja johtaa selvästi La Ligan maalipörssiä. Lewandowski on samalla kenties suurin yksittäinen syy siihen, miksi Barcelona lähti MM-tauolle La Ligan kärkipaikalta.

Lewandowski on juuri sellainen pelaaja, jota Barcelona on tarvinnut muun muassa Luis Suárezin lähdön jälkeen. Huippuvaarallinen maalintekijä on boksin sisällä kenties koko sarjan paras pelaaja.

Puolalaiskärki on kuitenkin aika ajoin jäänyt liian yksin Barcelonan hyökkäyspäässä ja joutunut kantamaan liian suuren vastuun tehokkuudesta kärjessä, vaikka hän onkin vastannut huutoon paremmin kuin hyvin.

Aurélien Tchouaméni, Real Madrid

Täyttänyt roolinsa paremmin kuin osattiin odottaa. Tchouaméni on osoittanut olevansa täysin kykeneväinen pelaamaan Real Madridin kaltaisen suurseuran avauskokoonpanossa. Edelleen joillain osa-alueilla raakile, mutta pystyy peittämään heikkoutensa loistavalla sijoittumisellaan ja pallonriistokyvyllään. Hyötyy Luka Modricin ja Toni Kroosin kaltaisista konkareista, mutta nousee varmasti lähitulevaisuudessa kaksikon tasolle ja se on jo itsessään paljon sanottu.

Monet odottivat Tchouaménin kärsivän Real Madridissa ensimmäisellä kaudellaan samanlaisista sopeutumisvaikeuksista kuin Eduardo Camavinga, mutta puolustava keskikenttäpelaaja on kyennyt osoittamaan välittömästi loistavan tasonsa. Ja mikä parasta, Tchouaméni näyttää jatkavan kehittymistään jatkuvasti.

Samuel Lino, Valencia

Samuel Lino saattaa edelleen olla suurelle yleisölle varsin tuntematon nimi. Lino siirtyi kesällä portugalilaisesta Gil Vicentestä Atléticoon. Lino vietti harjoituskauden Atléticossa ja lähti lainalle Valenciaan. Lino on loistanut Mestallalla.

Haastokyvystään ja nopeudestaan tunnettu vikkelä laitahyökkääjä on ihastuttanut Valencian kannattajat peliesityksillään ja seura haluaisi jatkaa lainaa, mutta Atlético haluaa kenties pelaajansa takaisin jo kesken kauden. Niin hyvin Lino on pelannut.

Lino on moderni laitahyökkääjä. Kykenee tarvittaessa osallistumaan hitaampiin hyökkäyksiin, mutta saa itsestään parhaan irti dynaamisessa ja suoraviivaisessa jalkapallossa, jota päävalmentaja Gennaro Gattusokin ajoittain suosii.

Samuel Linolla on potentiaalia nousta tähtipelaajaksi. Kuva: Getty

Miguel Gutiérrez, Girona

Linon tapaan tuntemattomampi nimi suurelle yleisölle. Gutiérrez siirtyi kesällä Real Madridista Gironaan. Girona maksoi laitapuolustajasta neljä miljoonaa euroa. Se oli varsin merkittävä panostus sarjanousijalle, mutta Gutiérrez on toistaiseksi osoittanut Gironalle, että rahalle on saatu vastinetta.

Gutiérrez on ollut yksi koko sarjan parhaimmista vasemmista laitapuolustajista. Teknisesti laadukas laitapuolustaja kuuluu joukkueensa ehdottomiin avainpelaajiin ja on jo antanut kolme maalisyöttöäkin. Jos Gutiérrez jatkaa kehittymistä ja samalla tasolla pelaamista, ei paluu Real Madridiin tulevaisuudessa olisi suuri yllätys.

21-vuotias Gutiérrez ei ole aiemmin tullut tunnetuksi fyysisyydestään ja Real Madridissa häntä pidettiin sen vuoksi raakileena, mutta syksy Gironassa on tehnyt ihmeitä. Nyt Gutiérrez on myös vahva luu kaksinkamppailuissa, joka tekee hänestä monipuolisemman pelaajan.

Vedat Muriqi, Mallorca

Pelasi jo viime kauden jälkimmäisen puolikkaan lainalla Mallorcan paidassa. Mallorca päätti kesällä käyttää lainasopimuksessa mukana olleen 7,7 miljoonan euron osto-option ja se toden totta kannatti. 28-vuotias Muriqi on iskenyt jo kahdeksan maalia La Ligassa, joista suuri osa on tuonut Mallorcalle merkittävän kasan pisteitä.

Loistava pääpelaaja luo hyökkäyspäässä aivan erilaista uhkaa kuin Mallorcan muut pelaajat. Mallorcan seurajohto on saanut aika ajoin merkittävääkin kritiikkiä, mutta Muriqin lunastus osoittautui mahtavaksi päätökseksi. Muriqi ei näillä näytöillä viihdy kauan Mallorcalla, vaan edessä saattaa olla siirto suurempiin ympyröihin.

Muriqi on puhdas boksipelaaja, joka ei juurikaan osallistu hyökkäyksien rakentamiseen. Muriqi ei ole teknisesti lahjakas, joten hän on lopulta varsin yksipuolinen pelaaja, mutta osaa sen paremmin kuin valtaosa kärjistä.

Vedat Muriqi on osoittanut maalintekotaitonsa Mallorcalla. Kuva: Getty

Tuukka Ikkeläjärvi