Espanjan A-maajoukkueen uusi päävalmentaja ei vakuuttunut Luis Enriquen suorituksesta MM-kisoissa: ”Olen edelleen samaa mieltä”
Espanjan jalkapalloliitto nimesi Luis de la Fuenten A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi aiemmin joulukuussa.
De la Fuente allekirjoitti kesän 2024 EM-lopputurnaukseen ulottuvan sopimuksen.
De la Fuente on suurelle yleisölle tuntematon nimi.
Luotsi on valmentanut jo vuosien ajan Espanjan juniorimaajoukkueita. De la Fuente on työskennellyt yhdeksän vuoden ajan Espanjan jalkapalloliitossa juniorimaajoukkueiden päävalmentajana. Edelliset vuodet de la Fuente valmensi alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta.
Madridilaislehti AS haastatteli de la Fuentea. AS tiedusteli de la Fuentelta, ylsikö Espanja maksimisuoritukseensa Qatarin MM-lopputurnauksessa. Espanja putosi neljännesvälierissä Marokolle.
– Mielestäni ei. Sanoin ennen kisoja, että Espanja on yksi kandidaateista maailmanmestariksi ja olen edelleen samaa mieltä. Mutta sanoin myös, että kisoihin osallistuu 32 maata ja vain yksi voittaa. Voittaminen on todella vaikeaa. Minulla oli ennakkosuosikkini, joihin Espanja lukeutui, joka olisi voinut tehdä enemmänkin kisoissa. Neljännesvälieriin pääsee 16 todella hyvää joukkuetta, ja voit hävitä niistä kenelle tahansa.
Luis Enrique peluutti Rodria topparina MM-kisoissa. De la Fuente aikoo palauttaa Rodrin keskikentälle.
– Näen Rodrin keskikenttäpelaajana. Alaisuudessani hän on aina pelannut keskikentän pohjalla. Pitää paikkansa, että hän on pelannut hyvin topparina ja kenties joissain otteluissa hän voi pelata sillä pelipaikalla. Mutta minulle Rodri on keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut aina alaisuudessani sillä paikalla. Siitä lähtien, kun valmensin Rodria juniorimaajoukkueissa, kun hän pelasi vielä Villarrealin junioreissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin