Barcelonan pelaaja myöntää: Seuran ja maajoukkueen välillä oli ”jännitteitä” MM-kisojen aikana
Barcelonan uruguaylaistoppari Ronald Araújo myöntää, että seuran ja hänen maajoukkueensa välillä oli jännitteitä MM-kisojen takia.
Araújo, 23, sai kutsun Uruguayn kisajoukkueeseen, vaikka hän ei ole pelannut syyskuun jälkeen minuuttiakaan lihasvamman takia.
Jo ennen turnausta tiedettin, että Araújo ei luultavasti pelaisi turnauksen ensimmäisissä peleissä loukkaantumisensa takia, mutta Uruguay halusi luonnollisesti luottopelaajansa mahdollisimman nopeasti pelikuntoon seuraavia otteluja varten.
Araújo ei lopulta pelannut kisoissa minuuttiakaan, koska hän oli sivussa koko lohkovaiheen ajan, eikä Uruguay selviytynyt pudotuspeleihin.
Barcelona hyväksyi lehtitietojen mukaan Araújon osallistumisen MM-kisoihin sillä ehdolla, että seuran kaksi omaa fysioterapeuttia on Qatarissa hänen mukanaan. Barcelonan fysioterapeutit eivät kuitenkaan päässeet työskentelemään Araújon kanssa.
Diario Sportin mukaan Barcelonan fysioterapeutit ilmoittivat katalonialaisseuralle, että he olivat huolissaan Araújosta ja siitä, että Uruguay yrittää saada hänet pelaamaan liian ajoissa. Barcelona oli valmis valittamaan Uruguaysta FIFA:lle, jos Araújon vamma olisi kehittynyt kisoissa pelaamisen takia huonompaan suuntaan.
– Oli selvää, että Barcelona ei halunnut minun puskevan väkisin kentälle, ja maajoukkue halusi, että [toipumisajan] puitteissa yritän olla siellä ja auttaa, kommentoi Araújo.
Araujo sanoi, että tilanteeseen liittyi ”melko paljon jännitteitä”.
– Yritin nopeuttaa kuntoutumistani, jotta paranisin ja pääsisin seuraaviin peleihin, mutta valitettavasti se ei toteutunut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan