Luis Enriquen nelivuotinen pesti Espanjassa oli vuoristoratamainen – tämä jäi lopulta käteen
Luis Enriquen pesti Espanjan A-maajoukkueen peräsimessä päättyi torstaina.
Espanjan jalkapalloliitto tiedotti, ettei Enrique jatka tehtävässä. Enriquen sopimus jalkapalloliiton kanssa päättyi Qatarin MM-lopputurnauksen jälkeen. Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Luis de la Fuente nousi A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Enrique saapui Espanjan A-maajoukkueen päävalmentajaksi kesällä 2018. Enrique ehti valmentaa maajoukkuetta lopulta neljän ja puolen vuoden aikana 44 ottelussa. Vuosi 2019 jäi käytännössä kokonaan väliin, kun Enrique astui hetkellisesti syrjään sittemmin menehtyneen tyttärensä sairauden vuoksi.
Valmentaja johdatti Espanjan EM-välieriin kesällä 2021. Lopulta Espanja hävisi välierissä rangaistuspotkuilla Italialle. Lisäksi Enrique vei Espanjan UEFA Nations Leaguen finaaliin, jonka se hävisi Ranskalle. Espanja eteni myös Enriquen johdolla ensi kesänä pelattavaan Nations Leaguen Final Four -turnaukseen.
Qatarin MM-lopputurnaus meni kuitenkin penkin alle. Espanja sijoittui lohkossaan toiseksi ja hävisi neljännesvälierissä Marokolle rangaistuspotkuilla.
Kokonaisuudessaan 44 ottelusta tuloksena oli 23 voittoa, 14 tasapeliä ja seitsemän tappiota.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä

- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa