Joku näistä kolmesta Espanjan uusi päävalmentaja? – Luis Enrique ei suostunut kommentoimaan jatkoaan: ”Haluan nähdä koirani”
Espanjan MM-kisaurakka päättyi valtavaan pettymykseen. Tappio neljännesvälierissä Marokolle rangaistuspotkukilpailun jälkeen ei ollut se, mitä Qatarista lähdettiin hakemaan.
Siitä syystä Espanjan päävalmentaja Luis Enriquen asema on vaakalaudalla. Enrique on työskennellyt Espanjan päävalmentajana vuodesta 2018, vaikkakin hän jäi hetkellisesti sivuun tehtävästi henkilökohtaisiin syihin vedoten kesällä 2019. Palattuaan hänelle sorvattiin sopimus Qatarin MM-kisoihin saakka.
Nyt sopimus on katkolla. MM-pettymyksen jälkeen Enrique ei halunnut lähteä kommentoimaan omaa jatkoaan.
– Nyt ei ole sen aika. Haluan nähdä perheeni ja koirani ja olla heidän kanssaan. Ensi viikolla, jos liiton puheenjohtaja katsoo sopivaksi, voimme keskustella. Juuri nyt en mieti tulevaisuutta. Meidän täytyy ensin sulatella tämä pettymys, Enrique sanoi hävityn Marokko-pelin jälkeen.
Espanjassa on jo alkanut spekulaatio siitä, kuka seuraava päävalmentaja voisi olla. Cadena SER arvioi, että Marcelino Garcia Toral voisi nousta uudeksi päävalmentajaksi. Marcelino on valmentanut muun muassa Valenciaa ja Villarrealia. Tällä hetkellä Marcelino on ilman työpaikkaa.
Lisäksi esiin ovat nousseet myös parhaillaan Athleticia valmentava Ernesto Valverde sekä Espanjan alle 21-vuotiaiden nykyinen päävalmentaja Luis de la Fuente.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Cope: José Mourinho haluaa tanskalaispelaajan Real Madridiin – hintalappu 50 miljoonaa euroa