Luis Enrique kertoi katuvansa yhtä päätöstään MM-kisoissa
Espanjan MM-kisaurakka päättyi tiistaina, kun se hävisi neljännesvälierissä Marokolle lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique saattoi valmentaa viimeisen ottelunsa maajoukkuessa, sillä hänen sopimus jalkapalloliiton kanssa päättyi Qatarin MM-lopputurnaukseen.
Enrique kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa katuvansa vain yhtä päätöstä MM-kisoissa. Nimittäin Pablo Sarabian olemattomaksi jäänyttä peliaikaa. Sarabia pelasi koko turnauksessa vain muutaman minuutin tultuaan kentälle Marokko-ottelun jatkoajan lopussa. Hän iski pallon ensimmäisellä kosketuksellaan tolppaan ja osui pystypuuhun myös rangaistuspotkussaan.
– Kadun yhtä asiaa, eli sitä, miten epäreilu olin Sarabian kanssa. Vaihdoin hänet kentälle käytännössä laukomaan vain pilkun, mutta hän sai aikaiseksi kaksi maalipaikkaa muutamassa sekunnissa. Olen siten epäonnistunut täysin sen suhteen, etten antanut hänelle peliaikaa näissä kisoissa.
– Mutta minun pitää tehdä päätöksiä koko ajan. Olisin varmasti antanut hänelle enemmän minuutteja tässä ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Marcus Rashford ei ymmärrä tuomarin päätöstä: ”Vaikeaa olla valittamatta…”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Näin Diego Simeone kommentoi puhuttanutta tilannetta: ”Jos tuomari tulkitsi sen niin…”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle