Atléticon toimitusjohtaja vahvisti: João Félix jättämässä seuran tammikuussa

João Félix poistunee Atléticosta tammikuun siirtoikkunassa.
Atléticon puheenjohtaja Miguel Ángel Gil Marín vahvisti tiistaina TVE:n haastattelussa, ettei Félix tuskin pelaa kautta loppuun seurassa. Gil Marínin mukaan Félixin ja Diego Simeonen välit eivät ole hyvät.
– Félix on seuran suurin panostus tällä kaudella. Mielestäni hän on maailmanluokan pelaaja, mutta välit valmentajan kanssa, pelatut minuutit ja motivaatio… Tutkimme, saisimmeko jonkun mahdollisuuden siirtoon. On loogista ajatella Félixin lähtevän, vaikka haluaisin hänen jäävän, mutta pelaaja ei ajattele samalla tavalla.
Portugalin MM-kisajoukkueessa mukana oleva Félix kommentoi lyhyesti tulevaisuuttaan tiistaina.
– Maajoukkueen pelitapa on täysin erilainen kuin Atléticon, ja sen myötä täällä iloisuus on erilaista. Nyt olen MM-kisoissa ja keskustelemme tulevaisuudestani turnauksen jälkeen. Agenttini ei ole kertonut minulle mitään, enkä haluakaan tietää tulevaisuuteeni liittyviä asioita, koska olen keskittynyt kisoihin.
Atlético maksoi Félixistä 126 miljoonaa euroa Benficalle kesällä 2019, mutta Félixistä on tullut kenties koko seurahistorian suurin floppi. Syyskaudella pitkälti oikutteluun keskittynyt Félix on viimeistellyt 129 ottelussa 33 maalia ja menettänyt kausittain avauskokoonpanon paikkansa ailahtelevien peliesitysten vuoksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi